Hyppää sisältöön

Oulun kauppakamari: Pohjoinen tarvitsisi tavaraliikenteen ratahankkeiden painottamista

Tänään julkaistu suuria ratahankkeita selvittäneen työryhmän raportti keskittyy rataväleille Helsinki–Turku, Helsinki–Tampere ja Helsinki– Porvoo–Kouvola.

Oulun rautatieasemalta matka etelään kaipaisi kaksoisraiteen Ylivieskaan asti. Kuva: Taneli Kärki / Yle
Pekka Loukkola

Tänään julkaistu valtiovarainministeriön suurten ratahankkeiden raportti ei suoraan lupaa pohjoiseen juuri mitään.

Kehittämishankkeet ratahankkeissa keskittyvät etelään, ja pääpaino on henkilöliikenteessä. Pohjoinen kaipaisi lisää teollisuuden kuljetuksia edistäviä ratojen parantamistoimia. Suunnitelmat kaksoisraiteen ulottamisesta Ylivieskasta Ouluun ovat jo pitkällä.

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovisen mukaan pohjoisen tavaraliikenteen kuljetukset kaipaisivat pääsyn ratahankkeisiin.

– Vihreä siirtymän uudet teollisuuden hankkeet ovat keskittymässä pohjoiseen. Tavaraliikenteen kapasiteetin kasvattaminen kaipaisi panostusta pohjoisen ratoihin. Seuraavan hallituksen tulee ottaa Pohjoinen ulottuvuus ja juna ratojen parantamiseen paremmin huomioon, kertoo Tuovinen.

Oulun kauppakamarin tekemän yrityskyselyn mukaan rautatiekuljetusten saatavuus koetaan heikoksi. Puolet kauppakamarin kyselyyn vastanneista yrityksistä kokee nykyisen rataverkon laajuuden mahdollistavan melko huonosti tai erittäin huonosti tavaraliikenteen kuljetukset. Vastaajista kolmannes kokee rautatiekuljetusten saatavuuden olevan melko tai erittäin huonoa alueella.

Voit keskustella aiheesta 25. tammikuuta kello 23 asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle