Hollantilainen sähköautojen valmistaja Lightyear on ilmoittanut laittavansa jäihin Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla valmistettavan Lightyear 0 -sähköauton tuotannon.
Uuden Lightyear 0 -tuotantolinjan avajaisia juhlittiin Uudessakaupungissa joulukuussa. Mallin valmistuksessa työskentelee tehtaalla noin 20 työntekijää ja 10 toimihenkilöä.
Lightyearin edustaja kertoi avajaisten alla Ylelle, että ensi vaiheessa mallia valmistetaan 150 kappaletta, joista on jo tilaus. Yhtiö ei nyt julkaistussa tiedotteessaan kerro, mitä vaikutuksia tuotannon pysäyttämisellä on Uudenkaupungin tehtaan kanssa tehtyyn valmistussopimukseen.
Tiedotteessa ei myöskään kerrota, mitä jo tilattujen Lightyear 0 -autojen tilauksille tapahtuu.
Lightyearin mukaan tuotannon pysäyttämispäätöksen taustalla on yhtiön halu keskittyä Lightyear 2 -mallin kehittämiseen. Mallin on tarkoitus siirtyä tuotantoon myöhemmin. Kyseisen auton tuotannosta ei ole sovittu Uudessakaupungissa.
Kyseessä on toinen takaisku Valmet Automotivelle lyhyessä ajassa. Eilen maanantaina Yle kertoi saksalaisen Sono Motorsin talousvaikeuksista. Yhtiö on tehnyt valmistussopimuksen Valmet Automotiven kanssa.
Lightyear 0 valmistuksen pysäyttämisestä kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.