Hyppää sisältöön

Venäjä muuttaa rajanylityssääntöjään ja nyt rekat joutuvat etukäteen varaamaan ajan rajanylitystä varten

Alunperin uusien sääntöjen piti koskea kaikkia autoilijoita.

Uudet Venäjän suunnittelemat rekkojen rajanylityssäännöt tulevat voimaan maaliskuun alussa ja ovat voimassa yhden vuoden. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Jevgeni Bogdanov

Venäjä aikoo ottaa käyttöön uudet rajan ylittämistä koskevat säännöt. Jatkossa rajan ylittämistä varten pitäisi varata aika etukäteen. Uudet säännöt tulevat voimaan maaliskuun alussa ja ovat voimassa yhden vuoden.

Asiasta ensimmäisenä kertoi venäläinen uutistoimisto TASS (siirryt toiseen palveluun).

Tassin mukaan lakiesityksessä sanotaan, että uudet säännöt koskevat kaikkia automatkailijoita.

– Venäläiselle ja ulkomaiselle rekkaliikenteelle, Venäjän kansalaisille, ulkomaalaisille, henkilöille ilman kansalaisuutta - - kulku valtatieosuuksilla Venäjän federaation rajan ylittämiseksi on mahdollista varattuna päivänä, lakiesityksessä sanotaan.

Lakiesityksen on valmistellut Venäjän duuman liikenne- ja infrastruktuurikehityskomitean päällikkö Jevgeni Moskvitšev.

Tv-kanava RBK:n (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa Moskvitšev kuitenkin ilmoitti, että uudistus koskeekin pelkkää rekkaliikennettä. Lakiesitystä ei ole vielä julkaistu duuman virallisilla sivuilla.

– Tämä koskee vain kaupallista rekkaliikennettä. Tavoitteena on poistaa 10–15 km pituiset rekkajonot, Moskvitšev sanoi RBK:lle.

Venäjän viranomaisten on vielä hyväksyttävä lakiin liittyvät asiakirjat. Rajanylittäjät voisivat varata ajan ylitykseen ilmaiseksi Venäjän liikenneministeriön tietojärjestelmän kautta.

Suosittelemme sinulle