Hyppää sisältöön

Yli tuhat kettua kuoli turkistarhassa Evijärvellä – viranomaiset havaitsivat puutteita jo aiemmin: ”Tätä ei tulkittu vakavaksi tapaukseksi”

Suomen eläinsuojelu ry kanteli maa- ja metsätalousministeriölle aluehallintoviraston toiminnasta evijärveläisellä turkistarhalla, valtakunnansyyttäjä tutkii poliisin toimia. Avi sai jo huomautuksen.

SEY ja avi ovat eri mieltä, kuinka vakava tilanne oli evijärveläisellä turkistarhalla vuonna 2020. SEYn mukaan kuva on viranomaisten ottama evijärveläiseltä kettutarhalta, kun sinne on tehty tarkastuskäynti vuonna 2020. Kuva: Suomen eläinsuojelu SEY
Matti Rinnekangas

Suomen eläinsuojelu ry SEY ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ovat eri linjoilla siitä, kuinka vakava tilanne evijärveläisellä kettutarhalla oli vuonna 2020 tehdyssä tarkastuksessa.

SEYn mukaan puutteet tarhalla olivat niin vakavia, että viranomaisten olisi pitänyt tehdä uusintatarkastus pikaisesti. Nyt tarkastusväli venyi 21 kuukauteen.

Avin ympäristöterveydenhuollon yksikön päällikkö, läänineläinlääkäri Matti Nyberg on toista mieltä ongelmien vakavuudesta.

Hänen mukaansa ongelmat eivät olleet niin vakavia kuin SEY väittää.

– Tarhalla ei ollut sellaisia ongelmia, jotka olisivat aiheuttaneet sellaisen tunteen eläinlääkäreillemme, että siellä pitää käydä pian uudestaan.

Nybergin mukaan paikalla käyneet tarkastajat pitivät kettuja silmämääräisesti laihoina, mutta patologin lausunnon mukaan eläimet eivät sitä olleet.

– Siinä vähän sitten katosi valvonnan voimakkuus, Nyberg sanoo.

Tästä syystä tapausta ei avissa pidetty niin kiireellisenä, että seurantaa olisi korona-aikanakin jatkettu.

– Sitten tulikin tämä pidempi tauko, Nyberg sanoo.

Uusintatarkastuksessa ei yhtään elävää eläintä

Tarkastuksen aikaan vuonna 2020 tilalla oli lähes 1 300 kettua.

SEYn mukaan ketuilla oli todettu muun muassa vakavaa aliravitsemusta, merkittävä määrä silmätulehduksia ja puutteita vedensaannissa. Tarhalta oli löytynyt myös kuolleita kettuja.

Kun tarhalle sitten tehtiin uusintatarkastus lokakuussa 2021, tilalta ei löytänyt yhtään elävää eläintä.

SEYn mukaan eläimet kuolivat nääntymällä, mutta Nybergin mukaan tätä on mahdoton tietää, koska tilalla ei tuolloin (2021) ollut enää poisvietäviä raatoja, vaan ainoastaan jäänteitä.

– Niistä voitiin päätellä, ettei ollut hyvä heilunut niille eläimille.

SEY kanteli avista ja poliisista

SEY kanteli viranomaisten toiminnasta 2020 tarkastuksen jälkeen.

Avi sai kantelun jälkeen huomautuksen maa- ja metsätalousministeriöltä liian pitkäksi venyneestä tarkastusvälistä.

Nybergin mukaan avi sai koronan takia Ruokavirastolta uudet ohjeet, joiden mukaan ylimääräisiä tarkastuksia piti välttää ja keskittyä vain kiireellisiin ja vakaviin tapauksiin.

– Tätä ei tulkittu jatkuvan seurannan vakavaksi tapaukseksi.

Myös poliisin toiminnasta SEY teki kantelun, ja sitä käsittelee tällä hetkellä valtakunnansyyttäjä.

SEYn mielestä poliisin olisi pitänyt suorittaa esitutkinta jo vuoden 2020 tarkastuskäynnin jälkeen, jolloin se SEYn mukaan vain kirjasi tapauksen tiedot järjestelmäänsä. Esitutkinnan poliisi aloitti lopulta toisen tarkastuksen jälkeen nimikkeellä törkeä eläinsuojelurikos.

Tapauksen tutkinta jatkuu edelleen.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 25. tammikuuta kello 23 asti.

Aiheesta enemmän:

Avilta selkeä vastaus turkistarhatarkastuksista: Valvonta ei voi puuttua asioihin, joita se ei tiedä

Turkistarhauksen vastustus lisääntynyt entisestään Suomessa

Animalian tilaama raportti ehdottaa keinoja turkistarhauksen lopettamiseen – tarhaaja hämmästelee: "Yrittäjänä en näe siinä järkeä"

Suosittelemme sinulle