Hyppää sisältöön

Turkki perui Suomen ja Ruotsin Nato-neuvottelut, mutta Niinistön mukaan tilanne ei ole toivoton – sanoo ratkaisun olevan Erdoğanin käsissä

Turkki ei pitänyt siitä, ettei Ruotsi estänyt Turkin Tukholman-suurlähetystön edustalla pidettyä mielenosoitusta, jossa äärioikeistolainen Rasmus Paludan poltti muslimien pyhän kirjan Koraanin.

Turkki on suivaantunut Ruotsille Tukholmassa järjestetyn mielenosoituksen vuoksi. Kuva: Sedat Suna / EPA
Paula Tapiola,
Eelis Bjurström,
STT

Turkki on toistaiseksi perunut helmikuun kolmikantaneuvottelut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifioinnista. Neuvottelujen oli määrä jatkua Brysselissä, ja Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin oli määrä osallistua niihin.

Peruminen koskee vain helmikuun kokousta, ei koko neuvotteluprosessia.

Kolmenväliset neuvottelut perustuvat yhteisymmärrysasiakirjaan, jonka Suomi, Ruotsi ja Turkki hyväksyivät kesällä vuonna 2022 Madridin Nato-huippukokouksen yhteydessä.

Siinä Suomi ja Ruotsi tuomitsevat terrorismin ja lupasivat tukensa Turkin kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien torjunnassa.

Turkki ei kuitenkaan ole ollut tyytyväinen ja on muun muassa vaatinut terroristeina pitämiensä henkilöiden luovuttamista.

Niinistö: Ratkaisu on Turkin presidentin käsissä

Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Kiovan yliopistolla 24 tammikuuta. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Ukrainassa vierailevan tasavallan presidentti Sauli Niinistö uskoo Nato-jäsenyyden ratifioinnin toteutuvan vielä.

Niinistön mukaan ratkaisu Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnissa ei olisi syntynyt virkamiestason kolmikantaneuvotteluissa, vaan ratkaisu on Turkin presidentillä Recep Tayyip Erdoğanilla.

Niinistö ei pidä tilannetta toivottomana.

Ulkoministeriön viestinnästä kerrottiin illalla, että Turkin viranomaisilta ei ole tullut heille virallista yhteydenottoa. Ulkoministeriön mukaan seuraavan neuvottelun ajankohtaa ei ollut vielä edes sovittu.

Tästä on kyse Turkin suivaantumisessa

Turkki on suivaantunut siitä, että Ruotsin hallitus ei estänyt Turkin Tukholman-suurlähetystön edustalla lauantaina järjestettyä mielenosoitusta, jossa äärioikeistolainen Rasmus Paludan poltti muslimien pyhän kirjan Koraanin.

Turkin presidentti Erdoğan sanoi maanantaina 23. tammikuuta, että Ruotsin on turha odottaa Turkin tukea Nato-jäsenyydelleen.

Jo aiemmin Turkki reagoi voimakkaasti, kun Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastustava ja Syyrian kurdeja tukeva ryhmä roikotti Erdoğania muistuttavaa nukkea jaloistaan Tukholmassa.

Turkki on myös vaatinut Suomea ja Ruotsia luovuttamaan ”terroristeja” maahan.

Luovutettavaksi vaadittujen henkilöiden määrä on kuitenkin vaihdellut. Reilu viikko sitten heitä vaadittiin yhteensä 130, mutta yhdessä vaiheessa luovutettavia oli pelkästään Ruotsissa 73 ja ainakin kerran Erdoğan on puhunut sadasta luovutettavasta.

Voit keskustella aiheesta 25.1. kello 23:een saakka.

Lisätty kello 19.09: Ulkoministeriön viestinnän kommentit.

Lähde: Reuters

Suosittelemme sinulle