Hyppää sisältöön

Suomen ja Ruotsin Nato-prosessin jarruttaminen on koko puolustusliiton laajuinen ongelma, sanovat asiantuntijat

Suomen Nato-jäsenyyden edistäminen yksin on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Esimerkiksi Yhdysvallat voisi hyväksyä Suomen jäseneksi ilman Ruotsia, arvioi tutkijatohtori Iro Särkkä.

Asiantuntija: "Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle olisi pettymys Yhdysvalloille"
Olli-Pekka Toivanen

Suomen ensisijaisena tavoitteena on edelleen hakea Natoon yhtä aikaa Ruotsin kanssa, sanovat asiantuntijat Ylen aamun haastattelussa. Turkki on toistaiseksi perunut helmikuun kolmikantaneuvottelut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifioinnista.

Turkki protestoi, että Ruotsin hallitus ei estänyt Turkin Tukholman-suurlähetystön edustalla lauantaina järjestettyä mielenosoitusta, jossa äärioikeistolainen Rasmus Paludan poltti muslimien pyhän kirjan Koraanin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mukaan Ruotsin on turha odottaa Turkin tukea Nato-jäsenyydelle.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi Ylen haastattelussa, että Suomi saattaa joutua harkitsemaan uudelleen Nato-hakemuksen edistämistä Ruotsin kanssa yhtä aikaa, jos Ruotsin hakemus näyttää polkevan paikallaan.

Maiden yhtäaikainen jäsenyys on edelleen ensisijainen tavoite, Haavisto painotti.

Lausunto herätti huomiota Ruotsissa, ja Haavisto tarkensi Ruotsin medialle tarkoittaneensa tilannetta, jossa joko Suomi tai Ruotsi suljettaisiin pysyvästi Nato-jäsenyyden ulkopuolelle.

Asiantuntijat: ”Koko Naton yhteinen ongelma”

Suomen Nato-jäsenyyden edistäminen ilman Ruotsia on mahdollinen, mutta epätodennäköinen skenaario, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Iro Särkkä.

– Suomen pitää pitää kaikki mahdollisuudet avoinna. Uskon, että Haavisto viittasi tähän epätodennäköiseen, mutta mahdolliseen vaihtoehtoon, Särkkä sanoo.

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsbergin mukaan on varmaa, että Suomella on olemassa varasuunnitelmia jäsenyyden edistämiseksi.

– Ensimmäiseen suunnitelmaan kuuluu se, että näistä muista suunnitelmista ei puhuta. Kun poliitikko spekuloi jollain, se luetaan niin, että suunnitelma B on muuttunut A:ksi.

Forsberg pitää koko Naton kannalta ongelmallisena, että yksi jäsenmaa pystyy estämään merkittäviä päätöksiä, joista jäsenmailla on ollut jo konsensus. Myös sekä Ruotsi että Suomi ovat viestineet, että kyse on koko liiton uskottavuudesta, hän sanoo.

– Jos esimerkiksi Naton neuvoston pitäisi hyväksyä 5. artikla (jäsenvaltioiden keskinäinen puolustusvelvoite), voiko Turkki sanoa taas siinä vaiheessa, että ei tehdä tätäkään, Forsberg pohtii.

Suomen ja Ruotsin yhteisen Nato-prosessin peruuntuminen rikkoisi Naton yhtenäisyyden, Särkkä sanoo. Molemmat maat täyttävät Naton jäsenyyskriteerit harvinaisen selkeästi. Maiden jäsenyys antaisi Natolle mahdollisuuden myös syventää puolustusyhteistyötä koko Pohjoismaissa.

Yhdysvallat voisi hyväksyä pelkästään Suomen jäseneksi

Erdoğan voi mahdollisesti viivyttää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymistä Turkin presidentinvaalien jälkeiseen aikaan. Vaalit pidetään 14. toukokuuta.

Särkän mielestä on tärkeää, että Suomen, Ruotsin ja Turkin välistä keskustelua ylläpidetään. Tilanteen on nyt hyvä rauhoittua, hän sanoo.

Muista Nato-maista esimerkiksi Yhdysvalloille voisi sopia, että Suomesta tulisi yksinään Naton jäsen, Särkkä arvioi. Yhdysvallat on kuitenkin sanonut hyvin systemaattisesti, että myös Ruotsi pitää saada jäseneksi.

– Uskon, että (Yhdysvallat) on hyvin pettynyt, jos Ruotsia ei kelpuuteta mukaan.

Katso koko lähetys tästä linkistä.

Lue lisää:

Halla-aho A-studiossa: Olisi hyvä pohtia, miten toimitaan, jos Turkki ja Unkari ratifioisivat ainoastaan Suomen jäsenyyden

Kirjeenvaihtajalta: Haavisto säikyttelee Ruotsin hallitusta

Suosittelemme sinulle