Kansallispuistojen kävijämäärät putosivat viime vuonna hieman koronavuosien huippulukemista. Syyksi Metsähallitus arvelee yhteiskunnan avautumista pandemian jälkeen sekä yleistä hintojen nousua ja polttoaineen kallistumista.
Esimerkiksi Kuusamoon Oulangan kansallispuistoon tehtiin viime vuonna 176 000 käyntiä ja Pudasjärven Syötteen kansallispuistoon 97 200 käyntiä. Utajärven, Vaalan ja Muhoksen alueella olevaan Rokuan kansallispuistoon tehtiin 54 800 käyntiä.
Hossan kansallispuistossa Suomussalmella kertyi viime vuonna 77 700 käyntiä ja Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamossa 11 300 käyntiä. Hossassa ja Hiidenportissa myös juhlittiin viime vuonna, kun Hossan kansallispuisto täytti viisi vuotta ja Hiidenportin kansallispuisto 40 vuotta.
Metsähallituksen mukaan Kainuun, Koillismaan ja Pohjois-Pohjanmaan kansallispuistoissa ja muissa Metsähallituksen ylläpitämissä retkikohteissa käyntimäärät laskivat viime vuonna keskimäärin 16 prosenttia vuodesta 2021.
Vuonna 2021 korona-aikana kansallispuistojen käyntimäärät ylittivät koko maassa ensimmäistä kertaa yli neljä miljoonaa käyntiä ja muun muassa Oulangan kansallispuistossa oli ruuhkaa. Viime vuonna koko maassa kansallispuistoissa vierailtiin yhteensä 3,5 miljoonaa kertaa ja ruuhkatkin ovat tasoittuneet.
Aiheesta voi keskustella 26. tammikuuta kello 23 asti.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.