Hyppää sisältöön

Huumeita, aseita ja dopingaineita – tavalliset työssäkäyvät muodostivat järjestäytyneen rikollisryhmän, sanoo syyttäjä

Kaikki syytteet eivät tulleet julkisiksi vielä tänään, mutta syyttäjä vaatii ainakin miljoonan euron rikoshyötyä tuomittavaksi valtiolle.

Poliisi on lähtenyt siitä, että huumevyyhtiin osallistuneet muodostivat järjestäytyneen rikollisryhmän. Oikeutta istutaan ainakin helmikuun puoliväliin saakka. Video: Simo Pitkänen / Yle
Antti Seppälä

Poikkeuksellisen huumausaineisiin liittyvän jutun käsittely on alkanut Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä.

Syyteitä luetaan yhdeksälle ihmiselle.

Syytekohtia on kaikkiaan kymmenen, mutta syytekirjelmä tuli tänään julkiseksi vain neljän syytteen osalta, sillä kaikkia syytteitä ei ehditty lukea.

Julkiseksi tulleet syytteet ovat kaksi törkeää huumausainerikosta, ampuma-aserikos ja huumausaineen käyttörikos.

Jutulle on varattu oikeudessa käsittelypäiviä helmikuun puoliväliin saakka.

Syyttäjä: järjestäytynyttä rikollisuutta

Syyttäjän mukaan toiminnassa on ollut kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, sillä vastaajat ovat muodostaneet huumerikosten laajamittaiseen tekemiseen keskittyneen ryhmän. Ryhmä on salakuljettanut huumeet Suomeen ja järjestänyt aineiden säilytyksen, jakelun ja myynnin.

Syytekirjelmän julkisten osien mukaan joukkio toi Hollannista Suomeen yli 50 kiloa amfetamiinia ja kilon kokaiinia. Amfetamiinista saatiin takavarikkoon noin 30 kiloa, mutta kokaiinia ei saatu takavarikoitua.

Poliisin aiemman arvion mukaan amfetamiinia olisi tuotu kaikkiaan 54 kiloa ja kokaiinia kolme kiloa. Niiden lisäksi ryhmä liikutteli myös dopingaineita.

Ainakin miljoonan euron rikoshyöty

Syyttäjän mukaan rangaistukset tulisi toiminnan suunnitelmallisuuden vuoksi määrätä kovennettuina.

Tänään julkisiksi tulleet osat syyttäjän vaatimuksista käsittelevät ainoastaan rikoshyödyn menettämistä valtiolle. Syyttäjän mukaan kahden törkeän huumausainerikoksen rikoshyöty on yhteensä miljoona euroa.

Vastaajilta on otettu takavarikkoon useita moottoripyöriä ja autoja sekä yli 40 000 euroa käteistä ja pieniä summia muita valuuttoja.

Poliisin mukaan moni vastaajista on tavallinen työssäkäyvä ilman aiempaa rikostaustaa, mikä on poikkeuksellista näin laajassa ja järjestäytyneessä rikostapauksessa.

Keskisuomalainen (siirryt toiseen palveluun) kertoi jouluviikolla, että yksi epäillyistä kuuluu Puolustusvoimien Jyväskylän varuskunnan kantahenkilökuntaan ja toinen työskentelee Jyväskylän kaupungilla terveydenhoitajana.

Suosittelemme sinulle