Maa- ja metsätalousministeriö toivoo, että Ylämaan paikalliset metsästäjät hakisivat pikaisesti lupia koirasusien poistamiseksi.
Ministeriön mukaan koirasusien poisto olisi selkeintä tehdä Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla, joka on käytännössä lainsäädännöllisesti ainoa keino.
Maa- ja metsätalousministeriö vetoaa tiedotteessaan myös suojelujärjestöihin ja toivoo, että ne eivät valittaisi haetuista poikkeusluvista. Ministeriön mukaan koirasusien poistaminen on äärimmäisen tärkeää Suomen susikannan suojelun kannalta.
Lappeenrannan Ylämaa sijaitsee aivan itärajan pinnassa noin 30 kilometriä Lappeenrannan keskustasta etelälounaaseen.
Luonnonvarakeskus tunnisti viime vuoden kesäkuussa Lappeenrannan Ylämaalla kaksi koirasutta. Viime viikolla Yle uutisoi, että Luonnonvarakeskus Luken tekemän DNA-analyysin perusteella Lappeenrannan Ylämaalla liikkuvassa laumassa on susien lisäksi ainakin neljä koirasutta.
Ensimmäinen lupa meni jäihin
Riistakeskus myönsi arviolta kahdeksan eläimen lauman kaatoon poikkeusluvan viime vuoden lopulla.
Riistakeskuksen mukaan poikkeuslupa perustui Luonnonvarakeskuksen suositukseen hävittää koko perhelauma kerralla niiden geenien leviämisen estämiseksi. Koirasusi on Suomessa määritetty haitalliseksi vieraslajiksi.
Jahti ei kuitenkaan alkanut, sillä Suomen luonnonsuojeluliitto valitti poikkeusluvasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Luonnonsuojeluliiton mukaan on olemassa muitakin keinoja erotella koirasudet susista kuin ampua koko lauma.
Paikallinen metsästyksenjohtaja Pekka Kotonen sanoi Ylelle joulukuussa, ettei aio enää hakea uutta lupaa.
– Meillä on jo nyt palanut euroja taivaan tuuliin jahdin valmistelemisessa. Aurasimme esimerkiksi metsäteitä kilometreittäin. En aio hakea enää uutta lupaa, jos kielto puretaan, Kotonen totesi.
Voit kommentoida 26. tammikuuta kello 23 asti.