Hyppää sisältöön

Luottamushenkilöt ja kunnan työntekijät pääsivät varaamaan tontteja Ranualla ennen muita – kuntalaiset nostivat äläkän

Kaavoituspäätöstä ei ollut tonteista, joita kaavailtiin myyntiin ja vuokrattavaksi. Varausmahdollisuudesta ei ollut vielä ilmoitettu julkisesti. Kunta aikoo tehdä selvityksen asiasta.

Ranuan kuntalaiset nostivat esiin epäkohdan. Kuvituskuva. Kuva: Perttu Ruokangas/Ranuan kunta
Sari Pöyhönen

Ranualla olevat vapaat tontit kiinnostavat ja kunta onkin kaavaillut tonttejaan myytäväksi ja vuokrattavaksi. Useita tonttivarauksia teki ennen aikojaan ”sisäpiiriläiset”, eli asiasta valmisteluvaiheessa tienneet kunnan työntekijät ja luottamushenkilöt. Tonttien varausmahdollisuudesta olisi pitänyt tiedottaa julkisesti. Myös kaavoituspäätökset pitäisi olla tehty ennen varausten tekoa.

- Varauksia on tehty useammasta tontista ja joihinkin tontteihin on myös useampi kiinnostunut eli varauksia on laitettu varausjärjestykseen. Varaajissa on myös kunnan työntekijää että luottamushenkilöitä, Ranuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela (kesk) kertoo.

Erityistä kiinnostusta on ollut Pappilanniemen alueen tontteihin. Tontit ovat lähinnä omakotitalorakentamiseen ja vapaa-ajan asumiseen hyvin sopivia tontteja.

Kuntalaiset nostivat epäkohdan esiin Ranualla, ja siitä nousi keskustelua.

– Kuntalaiset ovat esittäneet paljon kysymyksiä tästä menettelytavasta, että miten on toimittu ja tiedotettu tonteista. Eli kuntalaiset ottivat meihin luottamushenkilöihin runsaasti yhteyttä, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Salmela.

Pappilanniemen ja vanhan sairaalan alueelta oli varattu tontteja jo ennen kuin valtuusto on hyväksynyt kaavamuutoksia eikä tontteja ole erikseen julkisesti ilmoitettu varattavaksi, kerrotaan Ranuan kunnanhallituksen tiedotteessa.

Jo varattuja tontteja ei kunta itse Salmelan mukaan tällä tietoa pysty perumaan varaajilta, koska ”luottamuksensuojaperiaatteen mukaisesti” siinä on haasteita. Mutta hän kertoo, että asia on kesken ja sitä selvitetään.

– Moni varauksen tehneistä on jo perunut varauksen, Salmela sanoo.

Kuuntele kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmelan haastattelu:

Ranua selvittää, kuka on tehnyt päätökset varauksista

Ranuan kunnanhallitus tilaa ulkopuolisen selvityksen kunnan myyntiin ja vuokrattavaksi kaavailluista tonteista. Ranua haluaa selvittää, miten tonttien varauksista on tiedotettu, kuka on tehnyt päätöksiä varauksiin liittyen, ja kuinka myyntiehtoja on noudatettu kunnassa. Selvityksessä pitää myös kartoittaa, onko kaavoituksen valmisteluun ja päätöksiin osallistunut esteellisiä henkilöitä sekä onko toimittu hyvän hallinnon edellyttämällä tavalla.

– Lähetämme tällä viikolla tarjouspyyntöjä ja tarjousten perusteella valitaan selvityksen tekijä. Tavoitteena on, että selvitys saadaan käyntiin mahdollisimman pian, Salmela sanoo.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uudet tonttien ja maa-alueiden myynti- ja vuokraushinnat sekä luovutusehdot otetaan käyttöön 24. huhtikuuta, valtuuston kokouksen jälkeen. Kunnanhallitus esittää tonttien varauksista, että kunnan pitää ilmoittaa vähintään 30 päivää etukäteen päivämäärä ja kellonaika, jolloin tontteja voi varata. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että Saunajärven rantatonttien varauksia voi tehdä vasta sen jälkeen, kun uusi kaava on lainvoimainen.

Kuuntele Mirva Salmelan kommentit:

Lisätty klo 14:47 audio, Mirva Salmelan kommentteja.

Lisätty noin klo 16.12 tietoja kunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden tekemistä tonttivarauksista.

Lisätty noin klo 16.30 tietoa siitä, ettei kunta voi tällä tietoa purkaa jo tehtyjä tonttivarauksia.

Lisätty 26.1.2023 klo 16.20 audio, Mirva Salmelan haastattelu.

Lisää Lapin uutisia

Suosittelemme sinulle