Hyppää sisältöön

Hovioikeus korotti sinimustan liikkeen Olavi Saarelaisen sakkotuomiota – solvasi viestissään maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja

Olavi Saarelainen tuomittiin kansan kiihottamisesta sakkotuomioon.

Hovioikeus piti muuten Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksen ennallaan, mutta korotti tuomiota. Arkistokuva. Kuva: Marjut Suomi / Yle
Anu Leena Hankaniemi

Turun hovioikeus on korottanut kansallismielisten liittoumassa sekä sinimustassa liikkeessä vaikuttaneen Olavi Saarelaisen tuomiota.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Lempäälän entisen valtuutetun Olavi Saarelaisen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkotuomioon. Lisäksi Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi poistettavaksi hänen kirjoittamansa verkkoviestin.

Saarelainen kiisti syytteen.

Hovioikeus korotti tuomiota 20 päiväsakosta 40 päiväsakkoon, jolloin maksettavaa kertyy 800 euroa. Muuten hovioikeus piti tuomion ennallaan.

Viestissä solvattiin maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Teksti ei käräjäoikeuden mukaan sisältänyt suoraan vihaan tai väkivaltaan yllyttämistä, mutta se voi lisätä vihaa. Oikeuden mukaan kirjoituksen sisältö on niin solvaava, ettei sen julkaisemista voida perustella sananvapaudella.

Lempäälän kunta irtisanoutui vuonna 2019 julkisesti silloisen valtuutettunsa Saarelaisen puheista. Kunnan antamat julkiset huomautukset ovat valtakunnallisesti harvinaisia.

Saarelainen vastasi kunnan arvosteluun keskitysleirikuvalla. Hänet erotettiin tuolloin myös perussuomalaisten puolueen valtuustoryhmästä.

Tuomiosta voi hakea valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Suosittelemme sinulle