Opettajankoulutus voi alkaa Kajaanissa jo ensi vuoden syksyllä. Syynä on opettajapula.
Kymmenen vuotta sitten lopetetun opettajankoulutuksen aloittaminen on kiinni enää rahoituksesta.
Oulun yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Kajaanin ja Iisalmen kaupungit. Rahoitusta on haettu opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja kaupungit ovat sitoutuneet rahoittamaan koulutusta osittain.
Määräaikainen opettajankoulutus tarkoittaisi aluksi 2–3 vuoden koulutusohjelmaa. Tarkoituksena on kouluttaa varhaiskasvatus- ja erityisopettajia.
– Haemme uudenlaista toteutustapaa. Kaupungit ja yliopistokeskus ovat siinä vahvasti mukana. Näin pystymme räätälöimään opiskelijoille sellaista tukea, jota ei ole normaalisti yliopistoissa tarjolla, sanoo Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan dekaani Risto Honkonen.
Honkosen mukaan ajatuksena on, että varttuneemmatkin opiskelijat voivat lähteä opiskelemaan, vaikka heidän opinnoistaan olisi kulunut jo jonkin verran aikaa.
– Ajatuksena on, että koulutukseen voisi tulla eri elämänvaiheissa olevia opiskelijoita. Osa koulutuksesta toteutetaan etänä ja lähijaksot paikan päällä Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kouluissa.
Valmius erityispedagogiikan ja kasvatustieteen perusopintojen aloittamiseksi avoimen yliopiston puolella on jo syksyllä 2023.
Mikäli rahoitus saadaan järjestettyä, koulutus voisi alkaa vuoden 2024 syksyllä.
Ajatuksena on, että kyseessä on kokeilu pitkäaikaisen koulutuksen alkamiseksi.
– Jos kaikki menee hyvin ja saadaan toimiva malli, niin koulutuksen jatkamiselle ei ole mitään estettä, totea Honkonen.
Mitä ajatuksia uutinen herättää? Voit keskustella aiheesta 26. tammikuuta klo 23 saakka.