Hyppää sisältöön

Savonlinnassa huutokaupataan ortodoksista kirkkoa

Moni on kysynyt kirkkoa asunnoksi, mutta asemakaava määrittää tontin seurakunnalliseen ja uskonnolliseen toimintaan.

Savonlinnassa sijaitseva ortodoksikirkko ulkoa päin kuvattuna. Kuvassa näkyy valkoinen kirkkorakennus ja sen tumma katto. Taustalla myös terävä kirkontorni.
Savonlinnan Erkonkadulla sijaitseva ortodoksinen kirkko on harvinainen myyntikohde. Kuva: Hannu Naukkarinen / LKV Hannu Naukkarinen oy
Vilma Ruokoski

Saimaan ortodoksinen seurakunta on myymässä Savonlinnan keskustassa sijaitsevaa kirkkoa.

– Olen tehnyt työtä kiinteistövälittäjänä yli 50 vuotta, ja ensimmäistä kertaa myytävänä on kirkko, kiinteistövälittäjä Hannu Naukkarinen kertoo.

Rakennukseen kuuluu noin sadan neliömetrin temppeli ja 80-neliöinen seurakuntasali keittiö- ja wc-tiloineen.

Huutokauppasivustolla myynnissä olevasta kirkosta tehty korkein tarjous oli torstaiaamuna 15 000 euroa. Naukkarinen kertoo, että hyvin erikoisessa myyntikohteessa ei määritelty lähtöhintaa.

Ortodoksisen kirkon kirkkosali, jossa näkyy ikonostaasi ja alttari. Salin seinät ovat vihertävät ja osin tiiltä. Lattia on parkettia. Tila on korkeaholvinen ja näyttävä.
Myytävänä olevassa kirkossa on näyttävä ortodoksinen kirkkosali. Kuva: Hannu Naukkarinen / LKV Hannu Naukkarinen oy

– Julkisella huutokaupalla katsomme, mihin hinta mahdollisesti nousee, Naukkarinen sanoo.

Hän kertoo, että moni on kysynyt näyttävää ja keskeisellä sijainnilla olevaa rakennusta asunnoksi. Asemakaavan mukaan tontti on kuitenkin seurakunnalliseen ja kirkolliseen toimintaan.

Ortodoksit palasivat juurilleen

Syynä myynnille on seurakunnan toiminnan muutto toiseen kirkkoon Savonlinnassa.

Ortodoksit ostivat konkurssiin menneeltä ortodoksiselta kulttuuriyhdistykseltä Olavinkadulla sijaitsevan kirkon viime vuonna. Historiansa aikana myös luterilaiselle seurakunnalle kuulunut kirkko tunnetaan Savonlinnassa Pikkukirkkona.

– Palautamme sen entiseen tarkoitukseensa ja toivottavasti myös entiseen loistoon, kirkkoherra Bogdan Grosu sanoo.

Savonlinnan Pikkukirkko kesällä 2021.
Savonlinnassa Pikkukirkkona tunnettu rakennus on ortodokseille Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkko. Arkistokuva. Kuva: Kati Rantala / Yle

Suosittelemme sinulle