Hyppää sisältöön

Ukraina vetäytyi Soledarista, ja Venäjä sitoo sen joukkoja häirinnällä – sodan seuraava vaihe häämöttää nyt, sanovat asiantuntijat

Aloite sodassa siirtyy sille osapuolelle, joka kykenee ensin aloittamaan suurhyökkäyksen, arvioivat asiantuntijat.

Ukrainalainen T-72-panssarivaunu liikkuu puiden läpi Donetskin alueella, Itä-Ukrainassa, 18. tammikuuta 2023.
Ukrainalainen panssarivaunu liikkui Itä-Ukrainassa sijaitsevalla Donetskin alueella 18. tammikuuta. Kuva: EPA-EFE
Riikka Kajander,
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän kerrotaan vallanneen Soledarin kaivoskaupungin Donetskin alueella Ukrainassa.

Soledar sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Bahmutin kaupungista, jossa kuukausia kestäneitä taisteluita on kuvailtu sodan verisimmiksi.

Venäjä teki eilen torstainakin ohjusiskuja ukrainalaisiin kaupunkeihin. Iskut ovat aiheuttaneet tuhoa, joskin Ukraina on kertonut torjuneensa suuren osan ohjuksista.

Alkuviikolla useat länsimaat lupasivat Ukrainalle merkittävää sotilaallista tukea, muun muassa taistelupanssarivaunuja.

Kysyimme asiantuntijoilta, miltä sotatilanne näyttää tällä hetkellä.

Soledar Venäjän hallussa

Ukraina on kertonut vetäytyneensä Soledarista, vahvistaa Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Pekka Turunen Ylelle. Ukrainalaisten mukaan 10 000 asukkaan suolakaivoskaupungista on luovuttu ja se on Venäjän hallussa.

– Rintamatilanne on ollut staattinen, eikä isoja liikehdintöjä ole tapahtunut. Venäläisten hyökkäystoiminta on ollut aktiivisinta Zaporižžjan suunnassa sekä Bahmutin ja Izjumin alueilla.

Kartalla Venäjän valtaamat alueet Ukrainassa 26.1.2023.
Kuva: Samuli Niemi-Hukkala / Yle, ©Mapcreator.io | OSM.org

Turusen mukaan Venäjän hyökkäysosastot ovat näissä kohteissa kuitenkin hyvin pieniä, jolloin operatiiviset hyökkäysliikkeetkin ovat pysyneet maltillisina.

– Venäläisryhmiä on näissä kohteissa pari, ja ne ovat noin viidentoista hengen vahvuisia. Sellaisilla osastoilla ei ratkaisuja saada aikaan.

Turusen mukaan pienet ryhmät aiheuttavat lähinnä häirintää, jolla saadaan ukrainalaisjoukot sidottua taisteluihin.

Paine kasvaa panssarikaluston myötä

Eversti Pekka Turusen mukaan Venäjällä paine kasvaa lännen ilmoitettua panssarikaluston luovuttamisesta Ukrainalle.

– Venäläisosapuoli varmasti katsoo, että jotain pitäisi tehdä, ennen kuin lännen toimittamat panssarivaunut saapuvat taistelukentille.

Venäjä on lokakuusta lähtien tehnyt Ukrainaan säännöllisiä ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä.

Turusen mukaan Venäjän torstaina tekemistä ilmaiskuista ei voi päätellä, että jonkinlainen laajempi maaoperaatio olisi käynnistymässä. Ilmaiskut ovat hänen mukaansa noudattaneet tiettyä kaavaa lokakuusta alkaen ja niiden määrä on laskenut viime syksystä.

Turunen uskookin, että venäläisten ohjuskalustoa ei ole enää yhtä paljon käytettävissä.

Venäjä joutuu ehkä kiirehtimään

Länsimaiden Ukrainalle lupaamat panssarivaunut ja muu materiaaliapu voivat vaikuttaa huomattavastikin Venäjän sotasuunnitelmiin, sanoo Ylen haastattelussa Tallinnassa toimivan International Centre for Defence and Security ICDS -ajatuspajan tutkija Tony Lawrence.

Hänen mukaansa Venäjä todennäköisesti tuntee painetta aloittaa hyökkäyksensä nyt aiempaa nopeammassa aikataulussa. Tämä johtuu siitä, että Ukraina on vahvistumassa huomattavasti sitten, kun taistelupanssarivaunut ovat käytettävissä.

Suomalaiset asiantuntijat ovat ounastelleet, että Ukrainan on lähdettävä omaan talvihyökkäykseensä pian. Venäjänkin voimat ovat kasvamassa keväällä, kun uudet mobilisoidut joukot on koulutettu. Asiantuntijoiden mukaan etsikkoaika omalle iskulle olisi myöhään keväällä.

Lawrence toteaakin, että molemmilla osapuolilla on kiire saada aloite käsiinsä.

– Sillä osapuolella joka lähtee ensin liikkeelle, on mahdollisuus hallita sodan lopputulosta. Ja se puoli myös pystyy sotimaan omilla ehdoillaan, kun vastapuoli joutuu puolustautumaan sellaista hyökkääjää vastaan, joka sotii niin kuin itse haluaa sotia, Lawrence pohtii.

Hän johtaa ICDS:n puolustuspolitiikka- ja strategia-ohjelmaa.

Lawrence ei halua lähteä veikkaamaan, kumpi ehtii ensin tai kummalla olisi nopeammin valmius iskeä. Aivan lähiviikkoina hän ei usko sodan kulun muuttuvan olennaisesti.

Viime kuukausien aikana sotaa on käyty Donetskin ja Luhanskin alueilla. Lawrence pitää todennäköisenä, että se pysyy Venäjän tärkeimpänä operaatiosuuntana.

Mitään tietoja ei ole tullut, että Ukraina olisi keräämässä joukkoja jonnekin muualle. Lawrence muistuttaa kuitenkin, että Ukraina on kyennyt salaamaan tekemänsä iskut hyvin, sillä se pystyy hyödyntämään omaa aluettaan ja alueen tuntemusta.

Ylen Uutispodcastissa keskusteltiin tällä viikolla Leopardien lähettämisestä Ukrainaan.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle