Hyppää sisältöön

Henkilöauto ja hirvi kolaroivat Lieksassa, Nurmeksentien toinen kaista suljettiin

Kuljettaja joutui tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Hirvi menehtyi onnettomuudessa.

Kuvassa on Kauhavan Alakylän metsästysseuran SRVA-ryhmässä koiranohjaajana toimiva Antti Lassila.
Suurriistavirka-apu auttoi Lieksan hirvikolarissa. Kuvituskuva. Kuva: Tarmo Niemi / Yle
Tarja Laitinen

Lieksassa tapahtui torstaina aamulla kello kahdeksalta raju hirvikolari.

Nurmeksesta Lieksan suuntaan ajanut henkilöauto törmäsi 80 kilometrin tuntinopeudessa Nurmeksentietä ylittäneeseen hirveen Viekin risteyksen läheisyydessä.

Hirvi osui auton keulaan ja kuoli. Suurriistavirka-apu siirsi hirven pois tien varresta.

Auton turvatyynyt laukesivat. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta pelastajat veivät hänet tarkastettavaksi terveyskeskukseen.

Tien toinen kaista suljettiin onnettomuuden selvittämisen ajaksi liikenteeltä.

Suosittelemme