Hyppää sisältöön

TS: Lightyear-sähköautoa valmistuttava yhtiö virallisesti konkurssiin – tuotanto Uudessakaupungissa loppui jo tiistaina

Lightyear 0 -aurinkosähköautoa kehittänyt yhtiö ajautui nopealla aikataululla konkurssiin. Autojen tuotanto ehti alkaa Uudessakaupungissa viime marraskuussa.

Aurinkosähköä hyödyntävä Lightyear 0 -auto.
Arkistokuvassa Lightyear 0 -auto. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Johanna Lehtola

Lightyear 0 -aurinkosähköautoa kehittänyt hollantilainen Lightyear on asetettu konkurssiin, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan konkurssista päätti tänään torstaina Hertogenbosch´ssa toimiva Itä-Brabantin oikeusistuin. Konkurssipesälle asetettiin myös selvitysmies.

Lightyear 0 -auton sarjatuotanto alkoi Uudenkaupungin autotehtaalla viime marraskuussa. Yllättäen Valmet Automotive sai tiedon tuotannon lopettamisesta ja yhtiön joutumisesta selvitystilaan maannantaina. Julkisuuteen tuotannon lopettamisesta kerrottiin tiistaina.

Lightyearin takana on emoyhtiö Atlas Technologies Holding, joka on jo kertonut keskittyvänsä jatkossa Lightyear 2 -mallin kehitykseen.

Suosittelemme sinulle