Hyppää sisältöön

Nette Kiviranta nappasi MM-mitalin sivulajissaan – katso pronssiveto: ”Tuntuu tosi hyvältä”

Nette Kiviranta oli kolmas para-alppihiihdon MM-kisojen suurpujottelussa kelkkalaskijoiden luokassa.

Roope Visuri

Nette Kiviranta laski para-alppihiihdon MM-kisoissa sivulajissaan suurpujottelussa pronssille.

– Tuntuu tosi hyvältä. Ensimmäinen suurpujottelun arvokisakilpailu takana. Kun olisi ollut vähän enemmän laskuja alla, olisi ollut enemmän itseluottamusta. Hyvillä mielin kuitenkin otan mitalin kotiin, Kiviranta kommentoi kisajärjestäjien haastattelussa.

Kelkkalaskijoiden luokassa voiton vei saksalainen Anna-Lena Forster, joka johti kisaa jo avauskierroksen jälkeen. MM-hopeaa otti yhdysvaltojen Laurie Stephens.

Kiviranta ei saanut viiime vuonna Pekingin paralympialaisiin edustusoikeutta, sillä kansainvälisen paralympiakomitean mukaan paralympialaisiin osallistuvilla urheilijoilla pitäisi olla kilpailulisenssi kahdelta edeltävältä kaudelta. Kiviranta sai kuitenkin vasta paralympiakaudelle luokituksensa koronapandemian aiheuttaminen viivästysten takia.

Vuonna 2001 syntynyt Kiviranta oli mukana arvokisoissa ensimmäistä kertaa viime vuoden MM-kisoissa. Silloin hän sai heti kelkkapujottelusta MM-hopeaa.

Kiviranta halvaantui vuonna 2018 auto-onnettomuudessa ja sai selkäydinvamman. Ennen onnettomuutta hän oli juuri voittanut alppihiihdon nuorten SM-pronssia.

Santeri Kiiveri oli pystylaskijoiden suurpujottelussa kahdeksas. Voittoon laski ranskalainen Artur Bauchet.

Viikonvaihteessa Espotissa Espanjassa käytävissä MM-kisoissa lasketaan vielä pujottelut, joita pääsee seuraamaan suorana Yle Areenasta.

Suosittelemme sinulle