80-vuotissyntymäpäiviään juhliva Lohtajan Veikot on onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä selvästi viime vuosina.
Jäseniä urheiluseurassa on nyt yli viisisataa.
Lisäjäseniä on tuonut muun muassa e-urheilu, jolle perustettiin oma jaosto kolme vuotta sitten.
Lohtajalaisessa Niemelän perheessä on kolmessa sukupolvessa Lohtajan Veikkojen toiminnassa mukana olevia. Arto, Olli ja Elli ovat joko urheilleet tai olleet innokkaita talkoolaisia.
– Seura on kylän ja alueen tukijalka, mikä saa perheet ja ihmiset liikkeelle. Kylänraitilla näkyisi vähemmän ihmisiä ilman seuran toimintaa, pohtii Olli Niemelä.
Seura liikuttaa nuoria yhdeksässä eri lajissa, muun muassa lentopallossa, painonnostossa ja hiihdossa sekä salibandyssä.
Lajeista suosituin on jalkapallo, lisenssipelaajia on 200.
Seuran syntymäpäivät ovat kolmipäiväiset tulevana viikonloppuna. Ohjelmassa on muun muassa hiihtokilpailu, futsal-ottelu sekä iltagaala ja nuorten disco.