– Muutamat päivät olin jo itse luovuttamassa elämän suhteen. On todella vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun maailma pyörii ympäri, Joonas Pylsy kertaa kotonaan pienessä keski-sveitsiläisessä kylässä parin kuukauden takaisia tapahtumia.
Siitä Pylsy on onnekas, että hän vielä kävelee, eikä hänen ole tarvinnut opetella uudelleen asioita. Osa samassa tilanteessa olleista joutuu opettelemaan uudelleen puhumisen ja syömisen, osa viettää pyörätuolissa loppuelämänsä.
Viime viikot ovat sujuneet kotona perheen kanssa ja ohjatussa kuntoutuksessa. Pylsyn osalta se tarkoittaa fysioterapiaa ja neuropsykoterapiaa.
Vielä marraskuun alussa Pylsy valmistautui Suomen miesten salibandymaajoukkueen kanssa MM-turnaukseen, joka pelattiin Pylsyn toisessa kotimaassa Sveitsissä.
MM-turnauksen kaksi ensimmäistä peliä hän oli joutunut seuraamaan sivusta flunssaoireiden vuoksi. Varsinkin Sveitsi-pelin jääminen väliin harmitti. Olihan Pylsy asunut maassa kahteen otteeseen: ensimmäisen kerran Tigers Langnauta 2014–2016 edustaessaan ja nyt vuodesta 2019. Sveitsin mahtiseura SV Wiler-Ersigenissä on hyvä olla.
Lääkärintarkastuksen jälkeen alkulohkon päättävään Norja-otteluun pelilupa heltyi viimein. Ottelun ennakkohaastattelussa vuoden 2018 MM-kisojen sankari vakuutti innoissaan olevansa pelikunnossa – viimeinkin!
Sitten tapahtui jotain, jota kukaan ei osannut odottaa. Pylsy jätti kentän kesken alkulämmittelyiden.
Poisjäänti tuli niin viime hetkellä, että vielä lähetyksessä Pylsy esiteltiin kolmannessa kentässä. Poissaolo huomattiin vasta kolmannen kentän hypätessä kentälle.
Tietoa syystä ei juuri tihkunut. Viisi päivää myöhemmin, samana päivänä kun miesten maajoukkue juhli MM-pronssia, liitto julkaisi tiedotteen, jossa suomalaishyökkääjän kerrottiin kärsineen aivoverenkierron häiriöstä. Pylsy ja hänen vaimonsa Tea kommentoivat tiedotteessa aihetta lyhyesti ja toivoivat toipumiseen rauhaa (siirryt toiseen palveluun).
Nyt he ovat valmiita kertomaan painajaismaisista viikoista.
Flunssan oireet olivat helpottaneet kolme päivää aiemmin, mutta Norja-ottelun alkulämmittelyissä häntä alkoi kuitenkin huimata.
– Huimaus kasvoi ja kasvoi. Kävin vähän penkillä ottamassa hörppyä ja yritin uudestaan. Ei siitä tullut mitään. Sitten mentiin ensiapuhuoneeseen seiniä pitkin fysioterapeutin avustuksella. Se oli niin kova huimaus, ettei pysynyt enää pystyssä.
Ensiapuhuoneessa oireet eivät helpottaneet. Siellä paikalliset hoitajat hoitivat häntä niin kauan, että Pylsy ehdotti jo itse sairaalaan lähtöä. Lopulta hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan hälytysäänet soiden.
Pylsylle tilanteen vakavuus alkoi selvitä, kun puheen tuottaminen muuttui mahdottomaksi.
– Aivot tiesi, mitä sanoa, mutta en pystynyt tuottamaan puhetta. Vasen puoli meni kokonaan pois pelistä ja myös näkö sumeni. Ehkä siinä vaiheessa vaimo tuli vakavaksi. Itse pyrin rauhoittelemaan, että kaikki hyvin, mutta se on vähän vaikea tilanne, kun ei pysty kommunikoimaan käsillä eikä puhumaan.
Pylsyn vaimo Tea oli ollut seuraamassa Norja-ottelua, ja seurasi miestään mukana sairaalaan. Sairaalassa Pylsyn nikamavaltimosta löydettiin lopulta repeämä, jonka vuoksi veri ei päässyt kulkeutumaan aivoihin. Se aiheutti infarktin.
Ensimmäiset päivät kuluivat sairaalassa teho-osastolla sumussa. Hän muistaa ensimmäiseksi sairaalan kirkkaat valot ja ihmiset ympärillä. Hän muistaa hämärästi magneettikuvauksen, josta ei meinannut tulla oksentamisen vuoksi mitään.
Mieleen ovat painuneet kokemuksista kauheimmat.
Suomalaishyökkääjää hoidettiin liuotushoidoin. Sitä varten häntä myös tarkkailtiin. Samalla vointia tarkkailtiin mahdollisen hätäleikkauksen varalta. Sitä ei onneksi tarvittu.
Ensin Pylsyä hoidettiin teholla, sitten valvotussa neurologisessa yksikössä, ja lopulta normaalilla osastolla. Sairaalassa kului kaksi viikkoa ja kuntoutuksessa kolme.
Hoitoa hän kuvailee ensiluokkaiseksi ja sairaalaa yhdeksi maan parhaista.
Viikko pikkuaivojen infarktista Pylsy pystyi kävelemään, ensin hoitajan valvovan silmän alla, sitten tippaletkun kanssa. Lopulta käveleminen onnistui yksinkin, mutta näön kanssa oli yhä haasteita.
Mutta Pylsyn perheessä oli samaan aikaan käynnissä toinenkin kamppailu.
– Seuraavana päivänä vauvallamme nousi korkea kuume. Häneltä otettiin koronatesti, joka näytti positiivista. Vaimo lähti sitten ambulanssilla lastensairaalaan. Minä jäin yksin teholle toiseen sairaalaan.
– Siinä vain sinniteltiin... Se oli tosi hankalaa, kun ei tiennyt, mitä Joonakselle tapahtuu. Odotettiin päivä kerrallaan, meneekö tila parempaan vai huonompaan, Tea Pylsy muistelee nyt perheen kotisohvalla.
Gabriel-vauva ääntelee taustalla – hänkin selvisi lopulta hyvin.
Ensimmäiset päivät menivät shokissa itkien ja ensimmäinen viikko tuntui sumulta, mutta vaimo taisteli läpi hankalien viikkojen.
– On pakko pysyä suhteellisen selväjärkisenä, kun on kaksi pientä lasta. Jossain vaiheessa lääkärit antoivat vähän positiivisempia uutisia niin pikkuhiljaa uskalsi uskoa, että kyllä se Joonas taistelee sieltä, ettei hän ole mikään luovuttajatyyppi. Sitten rupesi pikkuisen helpottamaan.
Joonas ja Tea Pylsy saivat vähän apua ja tukea vaikeina viikkoina. Miesten maajoukkueen joukkueenjohtaja Kimmo Nurminen kävi yhdessä Nico Salon ja Janne Lammisen kanssa sairaalassa. Maajoukkue oli taistellut itselleen samaan aikaan MM-pronssia, kun Pylsy taisteli elämästään. MM-kisojen jälkeen joukkue lensi kotiin Suomeen, ja Pylsy jäi Sveitsiin sairaalaan. Sairaalavierailun jälkeen yhteydenpito väheni.
– Sen jälkeen tuli pitkä aika, ettei kuulunut juuri mitään. Olisin kaivannut, että olisi oltu enemmän yhteydessä Suomesta. Taisi mennä melkein kuukausi, kun ekan kerran oltiin yhteydessä maajoukkueesta ja liitosta, että miten menee. Osalla on mennyt vielä kauemminkin.
– Mutta ehkä se, että joukkueena kannetaan vastuu myös niissä tilanteissa, jos menetetään joku. Pidetään yhteyttä ja tuetaan viimeiseen saakka.
Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi tilannetta Yle Urheilulle maanantaina.
– Jos ja kun hän on kokenut, että yhteydenotto on liian vähäistä, kokemus on varmasti ihan oikea. Sen perusteella olisi varmaan pitänyt olla häneen yhteydessä tiiviimmin. On vaikea arvioida, missä kunnossa henkilö on. Käsitykseni mukaan häneen on useampi henkilö ollut matkan varrella yhteydessä, mutta varmasti olisi voinut olla useampia henkilöitä useammin yhteydessä.
Sitä, mistä pikkuaivojen infarkti tuli, ei vielä tiedetä.
– Voi olla mahdollista, että peleissä viikkoa aiemmin tai treeneissä on tullut joku isku. Tai sitten spontaanisti, tai jossain muualla.
Nyt pahin on takana, vaikka tasapainon kanssa on vielä ongelmia, varsinkin väsyneenä. Pylsy väsyy helpommin ja toisinaan jos pää ja silmät liikkuvat nopeammin, liike tuntuu kuin jatkuvan.
– Aika vaikea varmaan terveen ihmisen on ymmärtää, koska he vain näkevät minun toimivan lähes normaalisti. Kun ihmiset eivät näe pääni sisään.
Hoitoa ja kuntoutusta Sveitsissä Pylsy ylistää. Seurakin on hoitanut kaiken hyvin – se haaveilee vielä suomalaishyökkääjän toipuvan pelikentille.
Pylsy pystyy jo hölkkäämään ja juoksemaankin, varsinkin, jos takana on hyvät yöunet. Kaikkea, mikä tuntuu hyvältä, saa tehdä – paitsi kontaktilajeja.
Nyt FC Vaajakoskessa salibandyoppinsa saanut kaksinkertainen MM-kultamitalisti on joutunut pohtimaan myös uran päättymistä. Sitä, nähdäänkö 33-vuotiasta hyökkääjää enää salibandykentillä, ei tiedä vielä kukaan.
– Tietenkin paras skenaario olisi, että saisin kiristää vielä tossut, mutta ilman uusiutumisen riskiä. Mutta minulle riittää, että pystyn elämään normaalia arkea ja mahdollisesti tekemään töitä. Että pystyn elämään ympärilläni olevien ihmisten kanssa ja antamaan sitä aikaa takaisin, mitä olen urheilun johdosta vienyt, Pylsy kuvailee.
Salibandyura alkoi vuonna 2009 Happeesta. Sille on mahtunut 191 liigapeliä, 71 maajoukkuepeliä, neljä aikuisten MM-mitalia ja muun muassa valinta Sveitsin arvokkaimmaksi pelaajaksi kaudella 2020–21.
Todennäköisesti ainakin maajoukkuepelit ovat Pylsyn osalta pelattu.
– Olen käsitellyt tätä sillä tavalla, että olen kuitenkin 33 vuoden iässä saavuttanut sen verran paljon, ettei olisi hirveä katastrofi, jos ura päättyisi. Tärkeintä on, että pystyisi palaamaan normaaliin perhearkeen.
Juttua muokattu 30.1. Lisätty Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivallan kommentti.
