Hyppää sisältöön

Mies lähti kalaan eikä vastannut enää puhelimeen – yhdessä yössä Jarna Sipposesta tuli yksinhuoltaja, eikä kukaan neuvonut, mitä tehdä

Moni nuori leski kokee jääneensä yksin ja ilman apua. Kun toinen kuolee, edessä on suru, järkytys ja paperisota, johon ei valmista mikään. Järkytyksen keskellä ei ole aina voimia hakea apua.

Hautajaisten jälkeen Jarna Sipposesta tuntui, ettei ketään enää kiinnostanut perheen vointi.
Leena-Kaisa Laakso

– On elämä ennen ja elämä nyt. Ihan kaikki muuttui, forssalainen Jarna Sipponen, 43 sanoo.

Elämä ennen loppui syyslomalauantaina seitsemän vuotta sitten. Sipponen oli kotona ystäviensä kanssa, lapset olivat menneet mummilaan. Mies lähti Lopelle kalaan, sillä ilma oli hieno ja hän rakasti kalastamista.

Illalla Sipposen ystävä huomasi netistä, että Lopella oli sattunut onnettomuus, johon oli hälytetty pelastusvene. Kun Sipponen soitti miehelleen, puhelu meni vastaajaan.

– Meillä oli vieraita ja yritin ajatella, että siellä on vain akku loppu. Takaraivoon jäi kuitenkin ajatus, että jotain on käynyt.

Kun vieraat olivat lähteneet, Sipponen soitti hätäkeskukseen. Sieltä pyydettiin odottamaan. Hän aavisti jo pahinta. Illalla ovelle tuli poliisi.

Mies oli hukkunut veneen kaaduttua. Hän oli 34-vuotias.

Byrokratia ei jätä surulle sijaa

Jarna Sipposesta tuli 5- ja 9-vuotiaiden lasten yksinhuoltaja yhdessä yössä.

– Yhtäkkiä meidän kodista tuli kuolinpesä, minusta lasten edunvalvoja ja 36-vuotiaana leski.

Jarna Sippola nojaa työpöytäänsä nahkaverstaallaan.
Jarna Sipponen halusi, että lasten arki jatkuisi mahdollisimman normaalina. Perheen isän kuolema näkyi kuitenkin monessa asiassa. ”En tiennyt mitään viihde-elekroniikasta tai osannut puhdistaa ilmalämpöpumppua. Kaikki piti opetella äkkiä itse. Kuva: Dani Branthin / Yle

Hän kokee monen nuoren lesken tavoin, ettei saanut riittävästi yhteiskunnan tukea puolison kuoleman jälkeen.

Piti järjestää hautajaiset ja perunkirjoitus. Piti selvittää, miten talo lämpiää ja miten puhelinliittymä suljetaan. Piti miettiä, miten rahat riittävät ja pleikkari kytketään.

– Pahinta oli yksin jääminen. Äkkiä olin lasten kanssa kolmestaan ja kaikki olikin omalla vastuulla. Tuli riittämättömyyden tunne. Ajattelin, etten pysty tähän.

Sipponen ei tiennyt, mitä tehdä tai minne ottaa yhteyttä. Kotiin alkoi tulla kirjeitä.

Surulle ei ollut aikaa tai sanoja, sillä kuolemasta tuli asia, joka piti hoitaa.

– Se byrokratian määrä oli ihan absurdi. Olisi ollut tosi hyvä, jos viranomaisten puolelta joku taho olisi ottanut kopin tai kertonut, että mitä pitää seuraavaksi tehdä, mutta sellaista apua ei saanut mistään.

Nuoret lesket jäävät usein yksin

Monimuotoiset perheet -verkoston tuoreen tutkimuksen mukaan palvelujärjestelmä ei aina osaa tulla oikealla tavalla nuoria leskiä vastaan. Nuoret lesket kokivat muita perhemuotoja useammin, etteivät he saaneet tarvittavaa apua esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelusta.

Alle 65-vuotiaita leskiä oli yli 27 000 vuonna 2020, heistä noin kolme neljäsosaa naisia. Vuosittain Suomessa jää leskeksi vajaat 3 000 alle 65-vuotiasta.

Avun hakeminen tai avun tarjonnan selvittäminen koettiin vaikeaksi. Saatu apu ei myöskään ollut aina oikeanlaista.

Nuoret Lesket ry:n toiminnanjohtaja Miia Iivonen pitää huolestuttavana, että niin moni leskiperhe kokee tuen hakemisen vaikeana. Usein leskeksi jääneellä ei ole voimia hakea palvelua, tai kriteerit palvelun saamiselle eivät täyty.

– Surun keskellä joutuu hoitamaan kuolemaan ja yksinhuoltajuuteen liittyviä asioita. Monelle on epäselvää, mistä voi hakea apua. Olisi hyvä, jos esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua tarjottaisiin aina tällaisissa tilanteissa, hän sanoo.

Lapsiperheet toivovat arkista apua. Että joku auttaisi siivoamaan, veisi lapsia harrastuksiin tai tekisi iltapalaa. Sellaista ei aina saa.

Haastetta tuovat myös avun saamisen kriteerit. Ne vaihtelevat ja saattavat sulkea apua tarvitsevan esimerkiksi kotipalvelun ulkopuolelle vaikkapa työssäkäynnin takia.

Jarna Sippola työstää kenkää.
Suutarin opinnot jäivät kesken miehen kuoltua, mutta nyt Jarna Sipponen on saanut opinnot suoritettua ja tekee verstaassaan kenkiä. Kuva: Henna Hakala / Yle

Uusi oma elämä

Nyt Jarna Sipposella ja perheellä on kaikki aika hyvin. Lapset ovat 13 ja 15. Sipposesta on tullut suutari, ja hän tekee verstaassaan uniikkeja kenkiä.

– Jouduin silloin lopettamaan opinnot, mutta sain niistä uudestaan kiinni. Se oli hyvä juttu. Saan tehdä sitä, mitä rakastan. Ystävät ovat myös auttaneet paljon, silloinkin, kun ei halunnut kohdata vielä ihmisiä.

Syyslomalauantai seitsemän vuotta sitten ei enää ole ihan koko ajan mielessä.

Lähipäivinä edessä on taas pieni pala byrokratiaa. Maistraattiin pitää tehdä vuosittain ilmoitus lasten varoista. Nyt Sipponen alkaa olla siihen jo tottunut.

– Onhan se absurdia. Ennen yhteiskuntaa ei kiinnostanut yhtään perheen raha-asiat, mutta sitten yhtäkkiä, kun toinen kuolee, niin sitten kiinnostaakin.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 7.2.2023 kello 23:een asti.

Päivitetty 7.2.2032 klo 10.00 : Korjattu Monimuotoiset perheet -verkoston nimi. Kerroimme aiemmin virheellisesti organisaation nimeksi Monimuotoiset Perheet ry.

Suosittelemme sinulle