Keski-Suomen Sairaala Novassa tapahtui keskiviikkoiltana sähköhäiriöitä.
Sairaala Novassa tehtiin ennalta suunniteltuja pääkeskuksien takuutöitä sähköverkossa, mutta sähkökatkot olivat poikkeuksellisen laajoja. Sähköhäiriöt koskivat noin kolmasosaa Sairaala Novan tiloista.
Sairaalapalvelujen vastuualuejohtajan Juha Palonevan mukaan monissa sairaalan yksiköissä ilmeni erilaisia ongelmia.
Ongelmia aiheutui erityisesti varavoiman päässä olevissa pistorasioissa, joissa sähkönkulkuun tulee hyvin lyhyt katkos.
Ennakolta henkilökunnalle kerrottiin, että takuutyöt voivat aiheuttaa lyhyitä sähkökatkoja laboratorio Fimlabin ja patologian tiloissa.
– Sähköhäiriöiden aiheuttamat ongelmat olivat kuitenkin laajempia, kertoo Paloneva.
Häiriöt näkyivät siten, että osa pistorasioista oli hetken aikaa virrattomia ja muun muassa sähköovet eivät auenneet.
Sairaala Novassa tehdään sähköhäiriöiden vuoksi niin sanottu vakavan vaaratapahtuman tutkinta, joka laaditaan silloin kun ongelmat voivat vaikuttaa potilasturvallisuuteen.
– Tämän tyyppisiä raportteja tehdään sairaalassa noin pari kertaa vuodessa, sanoo Paloneva.
Raportissa selvitetään vaikutusten laajuus ja se, ettei jatkossa vastaavaa enää pääsisi tapahtumaan.
Takuutöiden aiheuttama kaasuhälytys todettiin keskiviikkona alkuillasta turhaksi, mutta myöhemmin illan aikana sairaalassa ilmeni erilaisia sähköongelmia.
Takuuhuollot sähköverkossa jatkuvat vielä torstai-iltana sairaala Novassa.