– Pelaisitko sinä tällä kentällä?
Hope Powell potkii kengänkärjellään tekonurmea testatakseen, onko pelialusta vielä jäässä vai aurinko tehnyt tehtävänsä.
Käsillään hän ei maata koeta, sillä ei ole aivan varma, pääsisikö enää takaisin ylös. Pelivuodet ovat vaatineet veronsa.
Hetki on absurdi. Powell on kansainvälisesti yksi naisten jalkapallon tunnetuimmista ikoneista – ensimmäinen Uefa Pro -valmentajalisenssin suorittanut nainen, Englannin ensimmäinen päätoiminen päävalmentaja ja ensimmäinen nainen tehtävässä, johon hän siirtyi 31-vuotiaana heti menestyksekkään peliuransa jälkeen.
Ja pitkään hän tehtävässä viihtyikin, nimittäin viisitoista vuotta.
Sinä aikana naisten jalkapallo otti Englannissa valtavia askeleita. Powell rakensi palkit sille menestykselle, josta Englannin naisten jalkapallomaajoukkue tänä päivänä Euroopan mestarina nauttii.
Uranuurtaja siis, tai kuten Englannin kansallinen jalkapallomuseo asian ilmaisee: synonyymi naisten jalkapallolle yli vuosikymmenen ajan.
Ja siinä hän nyt seisoo, Paloheinän tekonurmella ja pohtii yhdessä HPS:n päävalmentajan Mari Savolaisen kanssa, voisiko Kansallisen Cupin avausotteluun valmistavat harjoitukset pitää sittenkin kuplahallin sijasta ulkona.
Powell ei ole Suomessa sattumalta. Hän toimii Uefan perustamassa mentorointiohjelmassa Kansallisessa liigassa pelaavan HPS:n Mari Savolaisen mentorina.
Savolainen kuvailee hakuprosessia pitkäksi. Oli monia kirjallisia hakemuksia ja haastatteluita. Lopulta mukaan hyväksyttiin kymmenen mentoroitavaa, joista yksi oli Savolainen. Mentoreina ohjelmassa toimivat muun muassa Ranskan päävalmentaja Corinne Diacre, Huuhkajiakin valmentanut Hans Backe, Norjaa EM-kisoissa luotsannut Martin Sjögren, Helmareiden entinen päävalmentaja Anna Signeul ja vielä lokakuuhun asti WSL-seura Brightonia luotsannut Powell.
– Kyllä minulla oli vähän absurdi olo, pienestä Suomesta lähtee valmentaja Hopen kanssa työskentelemään. Olihan se itselleni upea mahdollisuus, Savolainen muotoilee.
Kaksikko on pitänyt yhtä nyt reilun vuoden ajan. Aluksi yhteistyötä hankaloitti korona, minkä vuoksi ensimmäiset tapaamiset pidettiin etänä. Kasvokkain he tapasivat ensimmäisen kerran Sveitsissä vuosi sitten, mutta nyt Powell on ensimmäistä kertaa Savolaisen mukana Suomessa.
– Ja kutsuit minut tänne kylmimpään mahdolliseen aikaan! Powell nauraa ja kiskoo yhä kireämmin toppatakkiaan päälle. Hupparin päällä hänellä on vielä pikkupakkaseen sopiva takki – jamaikalaisjuurinen englantilaisluotsi ei ole talven ylin ystävä.
Kuusi pakkasastetta tuntuvat jäätäviltä, vaikka aurinko paistaakin.
Powell ei toki ole Suomessa ensimmäistä kertaa. Vuonna 2009 hän poistui hopeisten mitalien kera, kun hän oli johdattanut Englannin naiset EM-kisoissa takaisin mitalikantaan.
Mutta syyskuussa oli vielä kohtuullisen lämmin.
Nyt Powell on ollut HPS:n mukana torstaista lähtien. Paloheinän ja Pakilan rajalla sijaitseva seuratalo tuntuu jo kodikkaalta – niin tottuneesti Powell kävelee keittiöön ja tiedustelee, maistuisiko kaakao mahdollisesti jollekin muullekin.
Maalivahtivalmentaja rientää nopeasti perään ja tarjoutuu valmistamaan juomat arvovaltaiselle vieraalle, mutta Powell heilauttaa kättään: hän voi mainiosti tehdä sen itsekin.
Vaikka jalkapallolegenda on palkittu brittiläisen imperiumin ritarikunnan kolmanneksi korkeimmalla arvonimellä, on Powellista mahdotonta löytää maailmantähden elkeitä.
Olosuhteet Powellin viimeisimmässä valmennuspestissä, WSL-seura Brightonissa, olivat melko erilaiset kuin Kansallisessa liigassa pelaavalla HPS:llä.
Brightonin naisilla oli paljon samoja olosuhteita kuin miesten valioliigajoukkueella: mahdollisuus harjoitella kahdella kentällä, hyvin varusteltu kuntosali, seuran järjestämä ruokailu ja asunto sekä muun muassa kaksi fysioterapeuttia, kaksi valmentajaa, kaksi psykologia huolehtimassa, että pelaajat voivat mahdollisimman hyvin... Puhumattakaan siitä, että pelaajat saivat pelaamisesta palkkaa.
– Olosuhteet mahdollistivat, että he pystyivät olemaan mahdollisimman hyvässä kunnossa, ja teknisesti sekä taktisesti he pystyivät pelaamaan yhdessä maailman kovimmista liigoista.
HPS on vasta edellisenä päivänä harjoitellut Talin jalkapallohallissa kentällä, jonka se on jakanut puoliksi toisen Kansallisen liigan seuran HJK:n kanssa – siis joukkueen, jonka sen on määrä kohdata cupissa kahden päivän kuluttua.
Mutta mitä Powell ajattelee Suomen olosuhteista?
– No, ne ovat aika erilaiset. Luulen, että peli on täällä Suomessa siellä, missä me Englannissa olimme noin 10–15 vuotta sitten, Powell aloittaa.
Hän kertoo jutelleensa Savolaisen kanssa paljon myös olosuhteista ja kehuu kovasti suojattinsa työtä.
– Hän on yrittänyt luoda ammattimaista ympäristöä, pyrkinyt muuttamaan kulttuuria ja tehnyt paljon asioita, jotka vievät naisten jalkapalloa eteenpäin. Olimme Englannissa ihan samassa tilanteessa, pelaajat olivat amatöörejä tai puoliammattilaisia ja sitten pelaajamäärät alkoivat kasvaa.
Ei jalkapallolegenda Suomen olosuhteita hätkähdä. Powell on syntynyt aikana, jolloin jalkapallon pelaaminen oli Englannissa vielä naisilta kiellettyä. Powellin seurajoukkuevuosina 70–90-luvuilla naiset pelasivat vielä kaukana parrasvaloista.
– Opiskelin pelaamisen ohessa ja kun valmistuin, menin töihin ja sitten illalla harjoituksiin. Meidän piti maksaa pelaamisesta. Ostimme omat pelivälineet ja pesimme ne itse, Powell luettelee.
Suomessa hän uskoo, että yksi isoimmista haasteista liittyy säähän. Toki WSL:ssäkin on haasteita sään kanssa – ottelusiirtoja tapahtuu yhä jäisten kenttien takia. Vasta muutama viikko sitten Chelsean ja Emma Koiviston edustaman Liverpoolin välinen ottelu keskeytettiin kuuden minuutin jälkeen (siirryt toiseen palveluun), kun pelaajat liukastelivat jäisellä kentällä. Chelsealla, jonka miesten edustusjoukkue osti pelaajia tammikuun siirtoikkunassa 320 miljoonalla eurolla, ei ole varaa lämmittää naisten edustusjoukkueen kotikenttää.
Mutta Lontoossa ilma harvemmin painuu pakkaselle.
– Suomessa kyse on ehkä pikemminkin kunnon kenttien puutteesta. Harjoittelimme eilen puolikkaalla kentällä. Kyseessä on pääsarjaseura, mutta he joutuvat jakamaan kentän. Se on haaste, mutta toisaalta jokaiseen haasteeseen liittyy myös mahdollisuuksia. Jos hyvä työ jatkuu ja lajiin investoidaan yhä enemmän, en näe mitään syytä, miksi laji ei alkaisi kukoistaa.
Powell puhuu mielellään olosuhteiden tärkeydestä: esimerkiksi Brightonissa hän piti olosuhteita edellytyksenä sille, että pelaajat pärjäsivät yhdessä maailman kovimmista liigoista.
HPS:kin harjoittelisi talvella mielellään paremmin, mutta Helsingissä jalkapallon naisten pääsarjajoukkueelle ei juuri vuoroja ole tarjolla.
Siksi Savolainen ja Powell ovat juuri edellisenä päivänä yhdessä pohtineet, kuinka harjoitella puolessatoista tunnissa pienessä tilassa mahdollisimman tehokkaasti.
– Kävimme neljä tuntia keskustelua sen jälkeen, miten harjoitukset voisivat jatkossa olla parempia, Savolainen nauraa.
Powell ei ole tullut Suomeen vain kaakaota juomaan. Kun Savolainen suunnittelee iltapäivän harjoitusta, jakaa Powell mielellään ajatuksiaan: mitäpä jos tuossa harjoituksessa tehtäisiinkin näin.
Jos tämä pelaaja menisikin tänne, entä jos kokeiltaisiinkin näin.
Savolainen seuraa silmä tarkkana ja nyökkäilee.
– Emme ennen ole tehneet näin, mutta miksi ei, kokeillaan.
Savolainen on Kansallisessa liigassa harvinaisuus. Hän oli naisten pääsarjan ainoa naisvalmentaja viime kaudella ja on sitä myös tänä vuonna.
– On valitettavaa, että aina kun minun kollega tulee vastaavaan rooliin, jostain syystä ne aina lopettavat. Toivoisin, että siihen tulisi jatkuvuutta, jotta naiset pysyisivät rooleissa. Ennen kaikkea tärkeää on tuki ja mahdollistaminen, että töitä ja vastuuta tarjotaan naisille, Savolainen pohtii.
Powell on samoilla linjoilla.
– Mielestäni kyse on mahdollisuuksista. On paljon laadukkaita valmentajia. Luulen, että naisille on tavallaan haaste työskennellä niin miesvaltaisessa ympäristössä. Mutta kun alalle tulee yhä enemmän naisia ja he näkevät Marin kaltaisia ihmisiä työskentelemässä pääsarjassa, he näkevät nämä inspiraationa. Toivottavasti se rohkaisee yhä lisää naisvalmentajia alalle.
Powellilta Savolainen saa nyt ensiluokkaista tukea. Hän on saanut paitsi konkreettisia ehdotuksia harjoituksiin ja peleihin, myös jakanut Powellin kanssa ajatuksia johtamisesta, tiimityöskentelystä ja ylipäätänsä jalkapallosta.
Tuki on arvokasta, sillä Savolaisen tavoitteet valmentajana ovat korkealla. Tai kuten hän itse muotoilee: matka on vasta alussa.
– Haaveita on niin paljon kuin mahdollista. Tapanani on tehdä kovasti töitä ja toivoa, että työ palkitaan. Mutta kyllä minä ulkomaille haluaisin. Unelmani on, että jonain päivänä valmennan jossain Suomen rajojen ulkopuolella.
Powellin ansioihin on vielä matkaa, mutta ensimmäiset askeleet on otettu.
