Luonnonmarjojen poimintaa halutaan helpottaa teknologian avulla.
Suomi on mukana kansainvälisessä Ferox-hankkeessa, jossa metsistä laaditaan 3D-malleja, jotta marjapaikat ja potentiaaliset sadot voitaisiin arvioida tarkasti. Dataa kerätään sensoreilla varustettujen droonien avulla.
EU-rahoitteisen hankkeen yhtenä tavoitteena on tarjota poimijoille tulevaisuudessa myös fyysistä tukea jopa niin, että droonit voisivat jopa kuljettaa täysiä marjasankoja pois metsästä.
Kolmivuotisessa hankkeessa ovat Suomesta mukana Arktiset Aromit -yhdistys, Maanmittauslaitos ja Tampereen yliopisto.
Kaikkiaan teknologisia ratkaisuja on hankkeessa kehittämässä yhdeksän organisaatiota Italiasta, Ruotsista, Irlannista, Portugalista, Espanjasta, Isosta-Britanniasta ja Suomesta.
Suomen metsissä kypsyy vuosittain noin 500 miljoonan kilon marjasato, mutta siitä otetaan talteen vain vajaa kymmenen prosenttia. Keskeinen haaste on, että marjat poimitaan käsityönä lyhyen poimintakauden aikana.
Nykyisin marjojen kaupallisesta poiminnasta vastaavat pääasiassa ulkomaalaiset poimijat, joiden tietämys suomalaisesta kulttuurista, kielestä ja metsistä on puutteellista. Toimijoiden mukaan Ferox-hankkeella halutaan vastata näihin haasteisiin.
Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.