Poliisi tutkii tapausta, jossa oppilaan lounaasta löytyi nuppineula Kuopiossa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat. Lehden mukaan nuppineula löytyi lihapullasta maanantaina Martti Ahtisaaren koulussa.
Lehden haastatteleman koulun rehtorin mukaan nuppineula oli käynyt oppilaan suussa, mutta oppilas oli havainnut asian ajoissa eikä hänelle tullut fyysisiä vammoja.
Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Esko Salon mukaan ensin selvitetään ruokaketjua eli sitä, missä vaiheessa ketjua nuppineula on voinut päätyä ruokaan.
– Vahvasti näyttää siltä, että kyse on ilkivallasta ja nuppineula on laitettu tahallaan ruokaan. Tilanteesta olisi voinut aiheutua vakaviakin vammoja. On hankala kuvitella, miten nuppineula olisi voinut päätyä ruokaa vahingossa.
Salon mukaan ruokaketjun selvittämisen jälkeen pohditaan, keitä asiassa olisi tarve kuulla. Poliisi ei ole vielä jututtanut oppilasta, jonka ruoasta nuppineula löytyi.