Hyppää sisältöön

Portion Boysin JaloTiina: Nettikiusaaminen on iso ilmiö, josta ei voi vaieta – katso minidokumentti bändin matkasta Pohjanmaalle

Portion Boys järjesti runsaasti yleisöä keränneen fanitapaamisen Isojoella. Yle seurasi yhtyeen kaksitoista tuntia kestänyttä reissua.

Ankaraa fanitusta ja makkaraa eli 12 tuntia Portion Boysin matkassa: katso mitä kaikkea tapahtui, kun bilebändi matkasi villitsemään kansaa Etelä-Pohjanmaalle.
Jussi Mankkinen

Huimalla suosiolla on myös varjopuolensa.

Portion Boys on joutunut kovaan pyöritykseen erityisesti UMK-kisaan pääsyn jälkeen. Yhtyeen Tiina Forsby eli JaloTiina on joutunut törkeän nettikiusaamisen kohteeksi. Naisvihaa huokuvien törkyviestien lisäksi hän on saanut myös tappouhkauksia.

Yle joutui puuttumaan asiaan muistuttamalla sosiaalisessa mediassa, ettei tällainen käyttäytyminen ole millään tavalla hyväksyttävää. Äskettäin Forsby kertoi tekevänsä herjaavista kommenteista rikosilmoituksen.

– Tämä on vaikuttanut minuun monella tavalla. Olen pohtinut todella laaja-alaisesti sitä, mistä kiusaamisilmiö johtuu. Vaikka kiusaaminen on tällä hetkellä profiloitunut minuun, olen ymmärtänyt, että kyseessä on iso yleismaailmallinen ilmiö, Forsby sanoo Ylelle keikkamatkalla Isojoelle.

Forsby on keskustellut asiasta myös muiden artistien kanssa.

– Minua surettaa se, kuinka yleistä kiusaaminen, haukkuminen ja herjaaminen on. Tuntuu siltä, että ihmiset voivat äärettömän huonosti ja pahaa oloa puretaan sellaisiin henkilöihin, jotka ovat paljon esillä. Aina kun bändillemme tapahtuu jotakin ihanaa, tulee jokin uusi kiva juttu, sen varjopuolena on epäasiallinen kommentointi.

Tiina Forsby on saanut tukea lukuisilta muusikoilta ja faneiltaan.

– Olen saanut todella paljon vertaistukea. Minua on myös kannustettu puhumaan, enkä ole voinut olla hiljaa. Jos tällaiseen ilmiöön halutaan muutosta, ainut asia joka siihen auttaa, on kiusaamisesta puhuminen ja sen aiheuttama keskustelu.

Tulikuuma vastaanotto faneilta

Etelä-Pohjanmaan Isojoella ikävästä kiusaamisilmiöstä ei ollut tietoakaan. Pienen pohjanmaalaiskunnan virastotalon pihalle pakkautui helmikuisena sunnuntaina lähemmäs 1 500 ihmistä ympäri Suomea. Väkimäärä on vain vähän vähemmän kuin koko kunnan asukasluku.

Yhtyeen toinen perustajajäsen Mikael Forsby eli El Meissel on kotoisin Isojoelta ja paikkakunnalla on myös tehty useita Portion Boysin musiikkivideoita.

Portion Boys esiintyy Isojoella.
Portion Boysin esiintymässä Isojoella, jossa yhtye on tehnyt useita musiikkivideoita. Yhtyeen Mikael Forsby on kotoisin paikkakunnalta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boysin yleisöä Isojoella.
Isojoen virastotalon eteen saapui lähemmäs 1500 ihmistä Oulusta ja Turusta saakka. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Vauhti kiihtyy kiihtymistään

Portion Boys nousi suuremman yleisöön tietoisuuteen viimeistään vuonna 2021, jolloin yhtye levytti yhdessä iskelmälegendaduo Matin ja Tepon kanssa Vauhti kiihtyy -klassikosta modernimman version. Kappale keikkui peräti kolmetoista viikkoa Suomen virallisen singlelistan kolmen kärjessä, ja sille on kertynyt Spotifyssa jo lähes 17 miljoonaa kuuntelukertaa. Portion Boysin menestystä ovat siivittäneet myös energiset keikat.

Yhtyeen suosiota on lisännyt myös pääsy tämänvuotiseen UMK-finaaliin. Samaa taivasta katsotaan -kappaletta on kehuttu paitsi menevän biittinsä myös humaanin sanomansa takia.

– Olen ollut aivan järjetön viisufani pienestä pitäen. En olisi ikinä voinut lapsena kuvitella että minulla on mahdollisuus olla mukana tavoittelemassa euroviisupaikkaa ja tämä tuntuu mielettömän upealta, yhtyeen Tiina Forsby kertoo.

Portion Boysin Tiina Forsby ja Mikael Forsby.
Keikkabussitunnelmaa eli Tiina ja Mikael Forsby ja maskotti. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boysin Roope Nieminen eli Taiteilija Nieminen.
Portion Boysin rumpali Roope Nieminen eli Taiteilija Nieminen rentoutuu bussimatkalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Yhtyeen toisen perustajan, Mikael Forsbyn eli El Meisselin mukaan suursuosio ei juurikaan ole vaikuttanut Portion Boysin brändiin.

– Koen, ettei tekemisemme ole muuttunut hirveästi, mutta totta kai saavuttamamme suurempi yleisö saattaa nähdä asian toisellakin tavalla. Toimintamme voi olla entistä määrätietoisempaa, mietitympää ja harkitumpaa. Periaate ja tekemisen meininki eivät kuitenkaan ole muuttuneet eivätkä uskoakseni koskaan tule muuttumaankaan.

Portion Boys ulkona Tikkurilan aseman lähettyvillä.
Portion Boysin A.P. Vuori, El Meissel, JaloTiina, Taiteilija Nieminen ja Kenraali Vahva. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Mistä Portion Boysin soundi on peräisin? Tutustu bändiin!

Portion Boysilla vauhti kiihtyy kiihtymistään, mutta välillä ajetaan ojaankin: sponsori katosi, koska bilebändin musiikkivideo oli liian roisi

Portion Boysin hitit tahdittavat keikkakesää –riippumattomien levy-yhtiöiden vauhti kiihtyy kotimaan musiikkimarkkinoilla

Suosittelemme