Hyppää sisältöön

Olville myynnissä seitsemäs ennätysvuosi peräkkäin, kustannusten nousu painoi kannattavuutta

Olvin myyntivolyymi ylitti ensimmäistä kertaa 900 miljoonan litran rajan. Vertailukelpoinen liikevoitto putosi kuitenkin 60 prosenttia edellisvuodesta.

Olvin tehdas Iisalmessa.
Olvin Iisalmen tehdas. Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle
Keijo Salokangas

Iisalmelainen panimokonserni Olvi on kasvattanut myyntinsä määrää ja liikevaihtoaan uuteen ennätykseen, seitsemättä vuotta peräkkäin. Olvin myyntivolyymi ylitti vuonna 2022 ensimmäistä kertaa 900 miljoonaa litraa.

Liikevaihtoa kertyi 584 miljoonaa euroa. Kustannusten nousu kuitenkin painoi toiminnan kannattavuutta. Vuoden 2022 vertailukelpoinen, oikaistu liikevoitto oli 22,4 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 59,4 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisuuteen vaikuttaneet erät koostuvat pääosin Valko-Venäjän yhtiön arvonalentumisesta sekä Liettuan verokorvausvarauksista.

Olvi arvioi myyntinsä ja liikevaihtonsa kehittyvän tänä vuonna suotuisasti, mutta kustannusten nousun jatkuminen aiheuttaa epävarmuuksia liikevoiton kannalta. Kotimaassa Olvi on kasvattanut markkinaosuuttaan erityisesti oluissa, siidereissä ja lonkeroissa.

Suosittelemme sinulle