Hyppää sisältöön

Osa jätekuljetuksista saattaa viivästyä Mustankorkean ja Sammakkokankaan jäteyhtiöiden alueella

Jäteyhtiö Mustankorkean kahden urakka-alueen jätekuljetuksia hoitanut kuljetusyritys on hakeutunut konkurssiin.

Jätteenkeräysauto työssä taloyhtiön pihamaalla
Kuljetusyrityksen konkurssi voi tuoda pieniä viivästyksiä roska-astioiden tyhjennyksiin. Kuva: Miki Wallenius / Yle
Riikka Pennanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jäteastioiden tyhjennyksiin on odotettavissa viivästyksiä Muuramessa ja Jyväskylässä Halssilan, Jyskän ja Vaajakosken alueilla. Lisäksi tyhjennyksiin on tulossa viivästyksiä jäteyhtiö Sammakkokankaan alueella.

Syynä viivästyksille on alueiden jätteenkuljetusurakoita Mustankorkealle hoitaneen Jätehuolto Laine Oy:n hakeutuminen konkurssiin.

– Olemme jo alustavasti sopineet muiden urakoitsijoidemme kanssa siitä, että he ottavat hoitaakseen näiden alueiden jätekuljetukset, kertoo Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.

Viivästymisiä voi tulla kiinteistöiltä haettavien seka- ja biojätteiden kuljetuksiin, sekä hyötykeräykseen eli kartonki-, metalli-, lasi- ja muovijättesiin.

– Asiakkailta toivomme malttia. Jos jäteastiaa ei tyhjennetä tänään, niin se tyhjennetään huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Asia on hoidossa, sanoo Martikainen.

Mustankorkea kilpailuttaa näiden kahden urakka-alueen jätekuljetukset mahdollisimman pian noin 1,5 vuoden ajaksi.

– Varsinainen hankintalain mukainen kilpailutus saadaan tehtyä sitten tuossa kevään aikana, kertoo Martikainen.

Tänään konkurssiin hakeutunut Jätehuolto Laine Oy on hoitanut jätekuljetusurakoita myös noin kymmenelle muulle kunnalliselle jäteyhtiölle.

Sammakkokangas tiedottaa, että Multian, Petäjäveden sekä Äänekosken Konginkankaan, Sumiaisten, Liimattalan ja Suolahden jäteastiat tyhjennetään tulevina viikkoina poikkeusaikataululla.

Hankasalmella muutokset koskevat Sammakkokangas Oy:n ylläpitämiä aluekeräyspisteitä.

10.2.2023 kello 17.49 lisätty tieto, että jätteiden tyhjennyksiin voi tulla viivästyksiä myös jäteyhtiö Sammakkokankaan jäsenkunnissa.

Suosittelemme sinulle