Ranskalainen ampumahiihtolegenda Martin Fourcade haluaisi, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat voisivat palata kansainvälisiin urheilukisoihin.
Fourcadella on siinä mielessä vaikutusvaltaa, sillä hän on Kansainvälisen olympiakomitean jäsen.
– Urheilijoiden edustajana ja urheilijana uskon, että meidän pitäisi miettiä venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden päästämistä kisoihin. Se on pääviestini. Minut on valittu Kansainväliseen olympiakomiteaan puolustamaan urheilijoita. Minusta tuntuu, että en puolusta nyt näitä urheilijoita. Totta kai he ovat venäläisiä ja valkovenäläisiä, mutta he ovat myös urheiljoita. Mieelestäni heitäkin pitäisi puolustaa sen perusteella, Fourcade sanoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:n haastattelussa.
Fourcade korostaa, että hän ei puhu kuitenkaan haastattelussa Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä. Hän tukee ukrainalaisia ja pitää sotaa kauheana. Fourcade muisttuttaa myös, että kritisoi aikanaan kovasti venäläisten valtiojohtoista dopingohjelmaa.
Ranskalaisen mielestä urheilijoita ei pitäisi kuitenkaan sulkea pois kisoista puhtaasti kansalaisuuden takia tai sen takia, että oman maan presidentti tekee jotain, mitä ei itse hyväksy.
Perjantaina Liettuan urheiluministeri kertoi, että ainakin 35 maata vastustaa Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden päästämistä Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin. Fourcade toimii myös Pariisin olympialaisten urheilijakomitean puheenjohtajana.
– Olen todella häpeissäni maastani, jos maani päättää kieltää venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden kisaamisen, Fourcade sanoi.
– Olemme todella ylpeitä näyttämään, kuinka kaunis Ranska on. Enkä ymmärrä, kuinka voimme toivottaa maailman tervetulleeksi ilman venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita. Sitä en voi tukea.
NRK:n haastattelemat nykyiset ampumahiihtotähdet eivät jaa Fourcaden näkemyksiä. Haastattelussa olivat tällä kaudella dominoinut Johannes Thingnes Bö sekä hänen norjalainen maanmiehensä Vetle Sjåstad Christensen ja Ruotsin Sebastian Samuelsson. Christensen muistutti, että Venäjällä urheilulla ja armeijalla on läheiset suhteet. Moni urheilija on töissä armeijassa. Urheilu on myös tärkeä propagandan väline Venäjällä.
– On tärkeää, että ei vain anneta kaikkien kilpailla Venäjän rajojen ulkopuolella. Sitten ei ole yhtä tapaa paineistaa lopettaa sotaa, Thingnes Bö totesi.
Keskustelu alkoi, kun Kansainvälinen olympiakomitea ryhtyi selvittämään venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden paluuta kansainvälisiin kisoihin neutraalin lipun alla.