Hyppää sisältöön

Nooralotta Neziri uskoo Reetta Hurskeen Euroopan mestaruuteen – huomauttaa SE-ajan kovuudesta: ”Moni ei välttämättä ymmärrä”

Nooralotta Neziri yllättyi lupaavasta vauhdistaan sileällä 60 metrillä. Yleisurheilun EM-hallit hän jättää väliin.

Nooralotta Neziri.
Nooralotta Neziri on kuntoutunut hyvään kuntoon. Kuva: Yle/Magnus Eklöv
Joel Sippola

Parin viime vuoden aikana loukkaantumisten kanssa kamppaillut Nooralotta Neziri avasi hallikautensa lupaavasti sunnuntaina Tampereella. Aitojen sijaan hän juoksi 60 metrin sileällä, jossa hän jäi vain neljän sadasosan päähän kahdeksan vuoden takaisesta ennätyksestään 7,40.

Neziri sanoo, että hänellä on ollut viime aikoina melkoisia mutkia matkalla. Hän palasi viikko sitten Suomeen Teneriffan leiriltä.

– Minulla oli paha ruokamyrkytys etelän leirin päätteeksi. Sen jälkeen oli pieni noidannuoli. Ajattelin kuitenkin, että muuten on hyvä fiilis, joten lähdetään starttaamaan, Neziri kertoo Yle Urheilulle.

Neziriltä on jäänyt parin viime vuoden aikana väliin niin Tokion olympialaiset, Oregonin MM-kisat kuin Münchenin EM-kisatkin. Porilaisurheilija on kuntoutunut hallikaudella elokuisesta leikkauksestaan, jossa häneltä operoitiin luupiikki kantapäästä.

– Yllätin itseni tosi positiivisesti, Neziri viittaa aikaan 7,44.

– Vedin lähes täysivauhtisia vetoja ensimmäistä kertaa vasta leirillä. Sitä ennen olin tehnyt 90-prosenttisia vetoja Porissa. Siihen nähden voi sanoa, että erinomainen suoritus.

Nooralotta Neziri juoksi sunnuntaina lähelle 60 metrin sileän ennätystään 7,40. Hänen aikansa oli 7,44.

EM-hallit jäävät väliin

Neziri sanoo, että hänellä on edelleen kuntoutumisprosessi käynnissä. Hän ei ole juuri treenaillut aitojen kanssa.

– Joulukuun puolivälissä laitoin ensimmäisen kerran piikkarit jalkaan. Ensi viikon jälkeen on tarkoitus ottaa aitajuoksu mukaan normaalisti. Aitajuoksu on jänteille ja nivelille tietyllä tavalla rankempaa kuin sileän juoksu.

– Tammikuu oli sellaista aikaa, jolloin pystyin tekemään aika laillea kaikkea. Leirillä haaste oli vielä se, etten ole ottanut tehoja irti aikoihin. Tuntui, että johonkin lihakseen sattui. Piti ottaa varovaisesti, Neziri lisää.

Hallikisat ovat siis Nezirille sivujuttu. Hän ei tähtää maaliskuun alussa pidettäviin EM-halleihin, joiden tulosrajan 8,03 hän alitti viime talvena.

Hän kilpailee tulevan viikonlopun SM-halleissa 60 metrin sileällä, jossa hän pyrkii ennätysparannukseen. 30-vuotias Neziri janoaa lähes seitsemän vuoden takaisen 100 metrin aitojen ennätyksensä (12,81) rikkomista.

– On järkevämpi harjoitella kohti kesää. Ennenkin on juostu hyviä hallikausia, mutta ei ole päässyt juoksemaan sitten kesällä. Se ei ole nyt sen arvoista.

Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri.
Reetta Hurskeen SE-vauhti on tehnyt Nooralotta Neziriin ison vaikutuksen. Kuva: AOP

”Ällistyttävää tulosta”

Neziri oli vielä ennen hallikautta 60 metrin aitojen SE-nainen ajalla 7,91, mutta hurjavireinen Reetta Hurske on rikkonut sen jo neljä kertaa. Tuorein ennätysnoteeraus 7,81 nähtiin keskiviikkona.

Neziri on seurannut ilolla kovan kilpakumppaninsa kyytiä. Hän tapasi sunnuntaina Hursketta valmentavan Marjukka Suihkon.

– Kävin halaamassa ja onnittelemassa. Sanoin, että ihan ällistyttävää tulosta. Moni ei välttämättä ymmärrä, että 7,81 on hallituloksena aivan jäätävä. Ei voi kuin hattua nostaa.

Sekä Neziri että Hurske ovat olleet EM-halleissa parhaimmillaan neljänsiä. Hän luottaa, että Hurske on tällä kertaa mitaleilla.

– Uskon, että Reetta voittaa EM-kultaa.

– Tämä hallikausi on ollut muutenkin uskomaton. Mitali olisi kirsikka kakun päälle. Parempi, ettei ajattele mitään sijoituksia, mutta hänellä on kaikki mahdollisuudet pärjätä siellä hyvin.

Suosittelemme sinulle