Pirkanmaalainen vaatevalmistaja Papu Design luopuu lastenvaatemallistostaan ja keskittyy jatkossa naisten vaatteiden suunnitteluun.
Papun mukaan lastenvaatteiden kysyntä on heikentynyt ja niillä on naistenvaatteita heikompi kannattavuus.
Nokialla kotipaikkaansa pitävän yhtiön tarina alkoi kymmenen vuotta sitten juuri lastenvaatteista. Yhtiön mukaan naisten tuotteiden liikevaihto on kasvanut muutamassa vuodessa voimakkaasti, ja on nyt noin 85 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.
Papu Design kertoo tiedotteessa, että sillä on jatkossakin tarkoitus tuottaa lastenvaatteita yhteistyössä vahvojen jakelijoiden kanssa. Yhtiö on tehnyt yhteistyötä muun muassa keskusliikkeiden kanssa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.