Hyppää sisältöön

Riskiryhmään kuuluva pieni lapsi voi saada koronarokotuksen – vaatimuksena terveydenhuollon ammattilaisen ennakkoarviointi

Aiemmin koronarokotus oli mahdollista ottaa lapselle vasta viiden vuoden iästä alkaen.

Pfizer-rokotetta Vantaan Energia Areena rokotuskeskuksessa. 26.5.2021.
Tarvearvion pikkulapsen koronarokotusta varten saa keskussairaalan lastentautien poliklinikalta, neuvolasta tai sote-keskuksesta. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
Tapio Enlund

Koronarokotukset ulottuvat jatkossa puolen vuoden ikäisiin lapsiinkin.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue noudattaa THL:n ohjeistusta, jonka mukaan koronarokotus voidaan antaa riskiryhmään kuuluville lapsille yksilöllisen harkinnan perusteella kuuden kuukauden iästä alkaen.

Aiemmin koronarokotus oli mahdollista ottaa lapselle viiden vuoden iästä alkaen.

Rokotuksen saa Lahden perhekeskuksesta ajanvarauksella. Varaus tapahtuu sähköisesti Päijät-soten verkkosivuilta.

Lapselle ei voi varata kuitenkaanaikaa koronarokotukseen ennen kuin terveydenhuollon ammattilainen on arvioinut tarpeen. Tarvearvion voi saada neuvolasta, sote-keskuksesta puhelimitse tai keskussairaalan lastentautien poliklinikalta.

Muut lapset voivat saada rokotukset erityisestä syystä, esimerkiksi ulkomaanmatkan kohdemaan mukaan.

Suosittelemme