Hyppää sisältöön

Jyväskylässä Hippoksen hintalappu on vielä auki – näin sijoittajat kommentoivat liikunnan ja urheilun jättihanketta

Pysähdyksissä ollut liikuntarakentamiseen liittyvä urakka eli Hippos-hanke voi nyt edetä, koska hallinto-oikeus hylkäsi hankkeesta tehdyn valituslupahakemuksen.

Hippokse urheiluhallit.
Hippoksen alueelle on tarkoitus rakentaa entistä paremmat liikuntatilat sekä korkeakoulujen opetus- ja tutkimustiloja, liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskus sekä kansainvälisen huippututkimuksen edellyttämät tilat. Kuva: Isto Matias Janhunen / Yle
Heli Kaski,
Virpi Kotilainen

Jyväskylän Hippos-hankkeen (businessjyvaskyla.fi) viivästyminen ei ole saanut rahoittajia luopumaan rakentamissuunnitelmista.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoi eilen, että hankkeen jatkoa tarkennetaan nyt rahoittajien kanssa.

Hippoksen liikunta- ja urheilukeskittymää ovat rakentamassa ja rahoittamassa yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa Lehto Group, Sepos sekä Taaleri Sijoitus Sepos Oy:n kautta.

Koiviston mukaan hankkeen käynnistämisestä päätetään todennäköisesti muutaman kuukauden kuluessa.

Neuvottelut käyntiin ja päätöksiä kevään aikana

Rakennusyhtiö Lehdon Toimitilat-palvelualueen johtaja Matti Koskela sanoo, että valmistelua jatketaan nyt hankkeen osapuolien kanssa.

Koskela on tyytyväinen siihen, että Hipposhanketta päästään jatkamaan.

Koskelan mukaan aikataulu riippuu lopullisesta investointipäätöksestä, mutta rakentaminen on tavoitteena aloittaa tänä vuonna.

Hankepäätös on tarkoitus saada kesään mennessä tehtyä, sanoo puolestaan sijoitusyhtiö Sepoksen toimitusjohtaja Jouni Alho.

Alhon mukaan rakentaminen voisi "superoptimistisen aikataulun mukaan" alkaa jo tämän vuoden puolella.

Riskeinä kustannusten ja korkojen nousu

Hippos-hankkeen kustannusarvio oli vuosi sitten noin 170 miljoonaa euroa, mutta nyt hankkeen kustannukset on laskettava uudelleen.

Jyväskylän kaupungin osuus Hippos-hankkeesta on 23 miljoonaa euroa.

On arveltu, että hintojen nousun vuoksi Hippoksen hintalappu olisi noussut jo kymmenillä miljoonilla euroilla.

– Usko hankkeeseen on täysin tallessa. Tavoitteemme on, että ennen kesää voitaisiin tehdä käynnistyspäätös. Joka päivä tällä viikolla on Hippokseen liittyviä palavereja. Tästä työ nyt alkaa, kuvailee Sepos Oy:n toimitusjohtaja Jouni Alho.

Alho toteaa, että Sepos on valmis sijoittamaan Hippokseen noin 40-50 miljoonaa euroa. Hankkeen riskeinä hän näkee nousseet kustannukset sekä korkojen nousun.

Alho kuvailee, että kiinteistökehitysyhtiönä Sepos katsoo Hippos-hankkeen olevan erityisen kiinnostava, koska siinä luodaan kansainvälistä huippuyksikköä urheilun tutkimukseen ja kehitykseen.

– Mukana on myös useita eri kunnallisia ja valtiollisia toimijoita, joille tilat tehdään. Se tekee hankkeesta ainutlaatuisen ja sitä kautta mielenkiintoisen ja sijoituskelpoisen. Kyse on hyvästä hybridihankkeesta jollaisia toivoisi olevan Suomessa enemmän, niin saataisiin tämän tyyppisiä toimintoja toteutettua, pohtii Alho.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto arvioi, ettei hanke enää kutistu, vaan toteutuu tai jää toteutumatta.

Vaikka hanke kuopattaisiinkin, niin Hippoksen alueen liikuntatilat vaativat joka tapauksessa korjausta.

– Erityisesti monitoimitalo, jäähalli ja Hippos-hallikin tarvitsevat peruskorjaustason toimia, että niissä pystyy harrastamaan, kuvailee Koivisto.

Suosittelemme sinulle