Hyppää sisältöön

LähiTapiola Idän sijoitustoiminta sakkasi, mutta vakuutustoiminta teki tulosta

Kustannustason nousu vaikutti LähiTapiola Idän tulokseen viime vuonna. Korvauskulut kasvoivat, mutta vakuutustoiminta teki silti voittoa lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

LähiTapiolan pääkonttori Tapiolassa Espoossa.
Lähitapiola on liikennevakuutusten markkinajohtaja ja kasvanut myös autorahoittajana. Investointeja ryhmä on tehnyt tietojärjestelmiin ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Kuvassa LähiTapiola-ryhmän pääkonttori Espoossa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Marja-Liisa Kämppi

Vakuutusyhtiö LähiTapiola Itä teki hyvän tuloksen.

Vakuutustoiminta tuotti viime vuonna voittoa 7,9 miljoonaa euroa. Kasvua syntyi liikenne-, koti- ja yritysvakuutuksissa. Liikennevakuutuksissa LähiTapiola on markkinajohtaja.

Sijoitustoiminnan tuotot olivat 700 000 euroa tappiolliset.

Kaikkiaan yhtiö korvasi vahinkoja 31,5 miljoonaa euroa lähes 14 000 asiakkaalleen. Korvaussumma on edellisvuotta suurempi. Vakuutusyhtiö ilmoittaa, että tästä huolimatta se nostaa vakuutusmaksuja kuluvana vuonna vain indeksin verran.

Yhteisöveroa LähiTapiola maksoi tuloksestaan 1,5 miljoonaa euroa. Tilikauden voitoksi jäi tämän jälkeen 5,8 miljoonaa euroa.

Yhtiön vakavaraisuus koheni huomattavasti yli 360 prosenttiin.

Yhtiö teki toimialueellaan lahjoituksia muun muassa vapaaehtoisjärjestöille reilut 140 000 euroa.

LähiTapiola Itä toimii Pohjois-Karjalassa sekä Ylä- ja Koillis-Savossa. Yhtiö on asiakkaidensa omistama.

– Poiketen muista vakuutusyhtiöistä, tulos jää hyödyttämään oman talousalueen toimintaa, toimitusjohtaja Juha Mäkinen huomauttaa.

Suosittelemme