Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakko vaikuttaa Keski-Suomessakin jätekuljetuksiin.
Jäteyhtiö Mustankorkea kertoo, ettei lakon aikana pystytä tyhjentämään jäteastioita tavanomaiseen tapaan.
Tilanne koskee kaikkia Mustankorkean jäsenkuntia eli Jyväskylää, Laukaata, Muuramea ja Toivakkaa.
Mustankorkean logistiikkapäällikkö Antti Anhava arvioi, että ainakin puolet sen alueen jätekuljetuksista jää lakon takia ajamatta.
Anhava kertoo, että noin pari tuhatta astiaa on lakon alla tyhjennetty ennakolta, mutta se ei estä astioiden täyttymistä tulevina päivinä.
Roskiset täyttyvät jo lähipäivinä
Ensimmäisenä pursuavat Anhavan mukaan isojen taloyhtiöiden roskikset ja jätekatokset, sillä niissä on usein vähän jäteastioita ja astioilla tiheä tyhjennysväli.
Isoissa taloyhtiöissä roskikset voivat olla täynnä jo huomenna torstaina.
– Lakko ei koske toistaiseksi Urbaser Oy:tä eli heidän hoitamansa kuljetukset pyörivät normaalisti. Lassila&Tikanoja on saanut ajoon yksittäisiä jäteautoja lähinnä esimiesvoimin. Jos lakko kestää ensi viikon alkuun, niin on vaikea nähdä, että jätehuolto normalisoituisi helmikuun aikana, sanoo Anhava.
Lakon aikana Mustankorkea priorisoi bio- ja sekajätetyhjennyksiä. Kartongille, lasille ja metallille tarkoitettuja keräysastioita tuskin lähipäivinä tyhjennetään.
– Jossain vaiheessa joudumme menemään siihen, että vain tärkeimpien kohteiden eli koulujen, päiväkotien, terveyskeskusten ja palvelutalojen jäteastiat tyhjennetään.
Pakkausjätteet kannattaisi säilyttää nyt kotona
Jäteyhtiö toivoo, että ihmiset säilyttäisivät esimerkiksi pakkausjätteitä nyt kotonaan ja välttäisivät turhaa soittelua yhtiön asiakaspalveluun.
Mustankorkea pyrkkii tiedottamaan jätekuljetusten tilanteesta lakon aikana verkkosivuillaan.
Jäteyhtiö Sammakkokankaan osalta jätekuljetukset toimivat toistaiseksi melko normaalisti.
Laatu- ja ympäristöpäällikkö Tero Hiekkavirta sanoo, että päivän tai parin viiveitä voi Sammakkokankaan alueellakin kuljetuksissa olla.
Myös Sammakkokangas on varautunut tarvittaessa kohdentamaan jätekuljetuksiaan tärkeisiin kohteisiin kuten palvelutaloihin, terveyskeskuksiin ja kouluihin.
Keski-Suomessa kartonkia, lasia, metallia ja osin myös muovipakkauksia vastaanottavia Rinki-ekopisteitä pystytään toistaiseksi siivoamaan ja tyhjentämään melko normaalisti, mutta pisteet voivat täyttyä, jos ihmiset alkavat tuoda niihin tavallista enemmän jätteitä sen vuoksi, ettei omaa roskista tyhjennetä.
Rinki-ekopisteistä vastaava Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy toivoo, etteivät ihmiset jätä pakkausjätteitä keräysastioiden ulkopuolelle, vaan säilyttäisivät pakkauksia mahdollisuuksien mukaan lakon aikana kotona.