Maa- ja metsätalousministeriön pandatyöryhmän työ etenee, mutta on vielä kesken.
Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion mukaan työ saadaan toivottavasti päätökseen helmikuun aikana.
Ähtärin eläinpuiston hallitus tekee omat päätöksensä Lumi ja Pyry pandojen tulevaisuudesta ja mahdollisesta takaisin Kiinaan lähettämisestä tiistai-iltana 28. helmikuuta.
Ähtäriä kuultu
Työryhmä on kuullut jo Ähtärin eläinpuistoa ja Ähtärin kaupunkia.
Husu-Kallion mukaan ähtäriläisten kanssa käytiin hyvät avoimet keskustelut.
Virkamiestyönä selvitetään muun muassa vaihtoehdot siitä, mikä valtion rooli jatkossa on pandojen suhteen. Työryhmä tekee työtään poliittisen päätöksenteon tueksi.
Husu-Kallio ei kommentoi, millaisia vaihtoehdot voisivat olla.
Työryhmällä on seuraava kokous tänään torstaina 16. helmikuuta. Myös ensi viikolle on sovittu kokousaika.
Ähtäriläisiä ei ole tarkoitus enää kuulla.
Kuusi vuotta Suomessa
Ähtärin eläinpuistossa vietetään viikonloppuna ”pandojen vuosijuhlaa”.
Isopandat Lumi ja Pyry tuotiin Suomeen tammikuussa 2017 ja ne pääsivät karanteenista ensi kertaa yleisön nähtäville 17. helmikuuta 2017.
Kuuntele Uutispodcast, jossa analysoidaan Ähtärin pandojen kohtaloa ja niiden ympärille syntynyttä ulko- ja sisäpoliittista sotkua.