Hyppää sisältöön

Kouvolan ammattiopisto aloittaa muutosneuvottelut – aikoo vähentää 60 työpaikkaa

Rehtorin mukaan taustalla vaikuttavat yleinen maailmantalouden tila ja kustannusten nousu.

Kouvolan Edukon ammattiopiston toimipiste (Utinkatu 44-48).
Edukon muutosneuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Kuva: Antro Valo / Yle
Heikki Koskinen

Kouvolan ammattiopisto oy Eduko aloittaa muutosneuvottelut ensi viikon tiistaina.

Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja niiden kautta ammattiopisto tavoittelee 5,3 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Eduko kertoo neuvottelujen olevan osa yhtiön lyhyen ja pitkän tähtäimen sopeuttamistoimenpiteitä.

Rehtorin ja toimitusjohtajan Petri Tanin mukaan taustalla on maailmantalouden yleinen tilanne ja erityisesti kustannusten nousu.

– Työmarkkinaratkaisut nostivat palkkakustannuksia viime vuonna ja ne nousevat tänä vuonna edelleen, Petri Tani sanoo tiedotteessa.

Henkilöstövähennysten osuus säästöissä on 3,25 miljoonaa euroa, joka edellyttäisi noin 60 henkilötyövuoden vähennystä.

Miljoonien tappiot

Eduko hakee säästöjä myös ostoja ja hankintoja vähentämällä ja toimintaa tehostamalla. Ilman sopeuttamistoimia Edukon vuoden 2023 tulos olisi 2,7 miljoonaa tappiollinen.

Henkilöstövähennykset on tarkoitus toteuttaa poistamalla päällekkäisiä työtehtäviä ja järjestelemällä organisaatiorakennetta uudelleen.

– Muutosneuvottelujen jälkeen olemme taloudellisesti ja toiminnallisesti vahvemmalla pohjalla, uskoo rehtori Petri Tani.

Muutosneuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Uuden organisaation on määrä aloittaa elokuussa 2023.

Suosittelemme sinulle