Lähes kaikki velkojat ovat hyväksyneet Kymi Ring saneerausohjelmaehdotuksen.
Äänestysselvityksen äänestykseen osallistui 26 velkojaa, joista kaksi ei ehdotusta hyväksy. Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Events ja lisäpalvelu Kotka Oy vastustavat ohjelmaehdotusta.
– Velkojat on jaettu neljään eri ryhmään. Näissä jokaisessa ryhmässä on vahva kannatus saneerausohjelmaehdotukselle, sanoo selvittäjä Klaus Majamäki.
Vakuusvelkojien, yrityskiinnitysvelkojien ja julkisoikeudellisten velkojien ryhmissä kaikki äänestäneet kannattivat ehdotusta. Etuoikeudettomissa velkojissa osuus oli 82 prosenttia.
Saneerausohjelma käräjäoikeuden käsiin
Klaus Majamäki ei selvittäjänä lähde arvioimaan, onko konkurssi nyt vältetty. Tuomioistuin ratkaisee asian mahdollisesti jo ensi viikolla.
– Olen tyytyväinen, että olen saanut velkojilta näin vahvan tuen laatimani ohjelman taakse.
Jos käräjäoikeus päättää, että Kymi Ring välttää konkurssin, niin ratayhtiön saneeraus pääsee ohjelman mukaisesti käyntiin.
Klaus Majamäki kertoo velkojien äänestysselvityksestä:
Kymi Ring Oy hakeutui yrityssaneeraukseen heinäkuussa 2022. Iitissä sijaitsevan moottoriradan taloudelliseksi tukijalaksi suunniteltiin muun muassa kansainvälistä MotoGP-kisaa, mutta MM-osakilpailua ei päästy koskaan ajamaan radalla.
Saneerausohjelmaehdotuksen äänestystuloksesta ensimmäisenä kertoi Etelä-Suomen Sanomat.
Muokattu 16.2. klo 19.07: Lisätty Klaus Majamäen haastatteluaudio.