Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden on puhunut ensi kertaa julkisesti Yhdysvaltain viime viikkoina alas ampumista kohteista.
Biden kertoi antaneensa itse käskyn ampua alas kaikki neljä kohdetta. Ensimmäinen oli kiinalainen tiedusteluilmapallo, mutta kolmesta muusta ei olla varmoja.
Bidenin mukaan on todennäköistä, että ne eivät liity minkään maan harjoittamaan tiedustelutoimintaan.
– Ne liittyivät todennäköisesti tieteelliseen tutkimukseen ja olivat yksityisten yrityksen omistamia, hän sanoi Valkoisessa talossa.
Biden myös korosti, että viranomaiset ovat tarkoituksella ylivarovaisia. Hänen mukaansa tuntemattomat kohteen Yhdysvaltain taivaalla eivät ole lisääntyneet, mutta niitä etsitään aiempaa ahkerammin.
– Haluamme kartoittaa aiempaa tarkemmin mitä avaruudessa Yhdysvaltain ilmatilan yläpuolella liikkuu, Biden sanoi.
Bidenin mukaan Yhdysvaltain ei ole tarpeellista pyytää Kiinalta anteeksi sen ilmapallon alas ampumista.
Biden kuitenkin painotti, ettei Yhdysvallat halua konfliktia Kiinan kanssa. Bidenin mukaan on tärkeää pitää auki keskusteluyhteys Kiinan kanssa.
Yhdysvallat tutkii Bidenin mukaan alas ammuttua Kiinan palloa, ja parantaa sen myötä omaa puolustuskykyään.
Lisää aiheesta:
Pentagon keräsi 366 uutta ufohavaintoa alle kahdessa vuodessa – lähes puolet jäi ilman selitystä