Suomessa kesätyöpaikkoja on tarjolla nuorille ennätysmäärä edellisvuosiin verrattuna. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kesätyökyselyn perusteella ensi kesänä tavoitellaan noin 140 000 kesätyö- ja harjoittelupaikkaa.
Eniten kesätyöpaikkoja on tarjolla palvelualoilla. Ravintola- ja matkailualojen lisäksi kesätyötä on runsaasti tarjolla myös sosiaali- ja hoiva-aloilla, terveydenhuollossa, rakennusalalla ja teollisuudessa.
Etelä-Savossa Punkaharjun Metsä Woodin tehtaille otetaan tulevana kesänä tuplamäärä kesätyöntekijöitä viime vuoteen verrattuna. Vaneri- ja kertopuutehdas on ottamassa 40–50 kesätyöntekijää kun viime vuonna kesätyöläisiä oli parikymmentä.
Savonlinnalainen Otso Sairanen aloitti kesätyöt kertopuutehtaalla jo helmikuun alkupuolella. Hän työskentelee kertopuun tuotannossa saha ja pakkaus -työpisteellä.
– Jäi tosi hyvä maku tästä työpaikasta, niin hain taas uudelleen.
Sairanen kertoo tulleensa mielellään joka työvuoroon viime kesänä ja halunneensa täksikin kesäksi tuttuun paikkaan töihin.
– Viime kesänä tein töitä joka vuorossa ja pääsin tutustumaan kaikkiin vitossahan työntekijöihin. Tänäkään vuonna ei tarvinnut paljon miettiä, mihin hakea kesätöihin.
Tällä kertaa hän työskentelee kertopuutehtaalla helmikuusta elokuuhun.
Metsä Wood Punkaharjun henkilöstöpäällikkö Paula Kääriä kertoo kesätöiden olevan kertopuutehtaalla pääsääntöisesti kolmivuorotyötä.
Kesätyöntekijöiltä edellytetään valmiutta tehdä vuorotyötä ja työryhmätyöskentelyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
– Haemme oma-aloitteisia ja oppimiskykyisiä työntekijöitä. Työn oppii yhdessä työryhmän kanssa ja kesän aikana pääsee myös tekemään hyvinkin itsenäistä työtä.
Otso Sairasen mielestä tärkeintä työssä ovat mukavat työkaverit ja hyvä ilmapiiri.
– Täällä on mukava käydä töissä joka päivä.
Sairanen opiskelee biotuotetekniikkaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin Savonlinnan kampuksella. Hän on nyt toista kesää tehtaalla töissä insinööriopintojensa aikana.
Kesätyöt kertopuutehtaalla ovat kuitenkin olleet osa hänen elämäänsä jo useamman vuoden ajan.
Metsä Wood Punkaharju on ollut mukana vuosittain Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, niin myös tänä vuonna.
Punkaharjun tehtailla panostetaan kesätyöntekijöiden perehdytykseen.
– Kaikille uusille työntekijöille järjestetään kunnollinen perehdytys. Ketään ei laiteta heti suoraan yksin tekemään töitä: se on jo ihan turvallisuusasiakin, Kääriä sanoo.
Hän kertoo, että kesätyöntekijöiltä kerätyssä palautteessa on korostunut työyhteisön merkitys.
– Myös turvallisuudesta saamme palautetta: se luo myös hyvinvointia ja vaikuttaa työilmapiiriin.
Metsä Groupin kesätyöntekijähaku jatkuu helmikuun loppuun saakka.
Metsä Wood Punkaharju on iso työllistäjä Savonlinnan seudulla. Tehdasalueella työskentelee noin 450 vakituista työntekijää.
– Yhteistyökumppanit mukaan lukien tehdasalueen henkilöstömäärä on yli viisisataa, Kääriä kertoo.