Hyppää sisältöön

Posiolaisille pienyrittäjille on tarjolla ilmaista apua myynnin edistämiseen – yhteistyöllä asiakasmäärät kasvuun

Posion uusi elinvoimahanke auttaa yrittäjiä lisäämään markkinointia ja tavoittamaan uusia asiakasryhmiä. Hankkeesta saatava apu voi olla esimerkiksi verkkokauppatuotteiden myynnin kasvattaminen.

Ilmakuva Posion muikkumarkkinoilta.
Hanke pyrkii tuomaan paremmin esiin, että matkailijat ovat kaikkien yritysten potentiaalisia asiakkaita. Kuvituskuva Posion muikkumarkkinoilta. Kuva: Posion kunta
Timo Metsäjoki

Posiolaisille yrityksille on tarjolla uudenlaista apua toiminnan kehittämiseen. Posion uusi elinvoimahanke Matkailusta buustia pienyrittäjyyteen ja yhteistyöhön tukee posiolaisia pienyrittäjiä digitaalisen myynnin ja markkinoinnin kehittämisessä.

Hankkeen pääkohderyhmänä ovat mikroyritykset eli yritykset, joiden palveluksessa on vähemmän kuin kymmenen henkeä ja joiden vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään kaksi miljoonaa euroa, mainitsee projektikoordinaattori Marja Hannula tiedotteessa.

Hankkeesta saatava apu voi olla esimerkiksi julkaisukalenteri tai verkkokauppatuotteiden myynnin kasvattaminen Posion ulkopuolelle. Toimenpiteet päätetään yrittäjien tarpeiden mukaan.

Hannula kertoo, että paikalliset markkinat eivät enää riitä takaamaan vähittäismyyntiä suurelle osalle posiolaisista yrityksistä, vaan yritykset joutuvat etsimään asiakkaita Posion ulkopuolelta.

Matkailijoista kaikkien yritysten asiakkaita

Matkailijat ovat monille yrityksille tärkeitä olemassa olevia ja potentiaalisia asiakkaita. Pelkästään Pentik-mäki tuo Posiolle vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä. Omatoimimatkailijat ja Posion majoitusyrittäjien alueella tuomia asiakkaita voisivat myös muut yritykset tavoitella entistä paremmin, toteaa Hannula tiedotteessa.

Hankkeen avulla pyritään lisäämään yhteistyötä ja vuoropuhelua matkailuyritysten ja muiden yritysten välillä, sekä matkailuyhdistyksen ja yrittäjäyhdistyksen välillä. Tällä tavoin entistä useampi yrittäjä saa tietoa matkailijamääristä ja matkailijoista asiakaskuntana.

Hanketta hallinnoi Posion matkailuyhdistys. Toteutukseen osallistuvat myös Posion yrittäjäyhdistys ja Posion kunta. Hanke on saanut rahoituksen Koillismaan Leaderin välityksellä.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle