Hyppää sisältöön

Haavisto: Turkki on sanonut, että Suomi on toteuttanut kolmikantasopimuksen ehdot

Haavisto kertoi asiasta Münchenin turvallisuuskokouksessa lauantaina.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) järjesti tiedotustilaisuuden.
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoo puhuneensa Turkin ulkoministerin kanssa tällä viikolla. Haavisto kuvattuna tammikuussa 2023. Kuva: Silja Viitala / Yle
Ilmari Reunamäki,
Pilvi Pitkäranta

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Turkki on sanonut viimeaikaisissa keskusteluissa Suomen toteuttavan Suomen, Ruotsin ja Turkin välisessä kolmikantasopimuksessa asetetut ehdot.

Haavisto kertoi asiasta Münchenin turvallisuuskokouksessa lauantaina.

Haavisto sanoi puhuneensa Turkin ulkoministerin Mevlüt Çavuşoğlun kanssa viimeksi tällä viikolla.

Haaviston mukaan Turkki on tuonut esiin keskusteluissa näkökantansa, että Suomi on toteuttanut kolmikantasopimuksessa asetetut ehdot, mutta Ruotsin kanssa heillä on yhä neuvoteltavaa.

– Turkki on sanonut, että ne asiat jotka kolmikantasopimuksessa on kesällä sovittu, niin ne Suomen osalta on toteutettu, Haavisto sanoi.

Haavisto kuitenkin lisäsi, että lopullista Turkin päätöstä Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnin suhteen ei ole Suomelle tiedotettu.

Suosittelemme sinulle