Hyppää sisältöön

Jenny Rautionaho kertoo nyt Willingenin dramaattisista hetkistä – ”En saanut heti henkeä, ja sitten kun sain, yskin verta”

Jenny Rautionaho kaatui rajusti Willingenin maailmancupissa 5. helmikuuta. Hän sai perjantaina 17. päivä luvan aloittaa täysinäisen harjoittelun ja hyppäämisen. Rautionaho linjasi, ettei henkisiä kolhuja jäänyt.

Jenny Rautionaho kertoo dramaattisesta kaatumisestaan.
Timo Uusitalo,
Riku Salminen

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat alkavat 22.2.2023. Katso ohjelma ja Ylen lähetystiedot tästä jutusta.

Mäkihypyn naisten maailmancupissa 5. helmikuuta Willingenissä nähtiin vakava tilanne, kun Jenny Rautionaho kaatui 128,5-metrisen hyppynsä ensimmäisellä kierroksella.

Rautionaho kaatui alastulon jälkeen ja liukui mäkimontun pohjalle. Suomalainen ei päässyt omin avuin pois. Kilpailu oli vartin keskeytettynä hoitotoimenpiteiden aikana. Lopulta Rautionaho kannettiin paareilla pois kisapaikalta.

– Alastullessa sukset klikkasivat yhteen, ja sitten en kissaa kerinnyt enää sanoa, kun olin jo päistikkään menossa.

– Ymmärsin siinä, etten saanut heti henkeä, ja sitten kun sain, niin yskin verta. Tiesin, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Kun odotin ambulanssia, niin mietin siinä vaiheessa, että kyllä tässä voisin tuon toisen kierroksen käydä pönkkäämässä, naurahtaa Rautionaho Ylelle.

Jenny Rautionaho kuvassa.
Jenny Rautionahoa hoivattiin pitkään mäkimontussa ennen kuin hänet vietiin jatkotutkimuksiin. Kuva: EPA-EFE

”Polvet sentään säilyivät ehjinä”

Rautionahon uran varrelle on sattunut vakavia polvivammoja, jotka ovat vaatineet pitkiä toipumisjaksoja. Tällä kertaa hän huomioi heti kaatumisensa jälkeen, ettei hänen polviinsa sattunut.

– Polvet sentään säilyivät ehjinä. Kun sain siinä maassa jalat koukkuun ja suoraksi, niin se oli hyvä merkki.

Lue lisää: Kolmannen polvivamman jälkeen vanhemmat olivat jo panemassa suksia naulaan, mutta Jenny Rautionaho palasi torniin: ”Mäen hyppääminen on varmaan sukuvika”

Millainen oli suomalaisen sairaalareissu?

– Vähän kasvoihin tuli kosmeettista vaivaa ja sitten keuhkoissa oli jotain. Sen takia ne pitivät minua sairaalassa kolme päivää. Korvan tausta liimattiin kiinni. Muuten olin ihan ehjä.

Näin Jenny Rautionaho kaatui 5.2.2023 Willingenissä avauskierroksen hyppynsä mäkihypyn maailmancupissa.

”Pahempi olisi ollut, jos ilmassa olisi käynyt jotain”

Rautionaho vakuuttaa, ettei dramaattisesta kaatumisesta jäänyt henkisiä kolhuja.

– Ei jäänyt. Noita kaatumisia sattuu aina välillä. Pahempi olisi ollut, jos ilmassa olisi käynyt jotain. Kun kaatuu alastullessa, niin ei siitä jää mitään. Kyllä minä ainakin jo odotan, että saan heti sukset jalkaan.

Naismäkihyppääjä Jenny Rautionaho
Jenny Rautionaho kisaa seuraavaksi MM-kisoissa. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Rautionaho sai vasta viime perjantaina lääkäreiltä luvan aloittaa täysinäisen harjoittelun ja hyppäämisen. Vain viiden päivän päästä, keskiviikkona 22. helmikuuta kisataan hiihdon MM-kisoissa jo naisten HS100-mäen karsintakilpailu.

– Hyvin voin. Piti käydä vielä keuhkokuvissa, että uskaltaa täysillä treenata.

Tämä kausi on ollut 26-vuotiaalle Rautionaholle tähän mennessä menestyksekkäin ja hän on ollut Suomen naismäkihyppääjien ykkönen. Hän on hypännyt maailmancupin pisteille tänä talvena 13 kilpailussa.

Planican mäki ei ole profiililtaan suosikki

Kolmansiin arvokisoihin valmistautuva Rautionaho on joutunut rukkaamaan hieman Planican tavoitteitaan.

– Lähden tekemään (MM-kisoissa) niitä tasaisia ja hyviä perushyppyjä, mitä tein ennen Willingenin kaatumista. Silloin minulla lähti käyrä ylöspäin. Niitä (hyppyjä) kun saan rennosti kisassa aikaiseksi, niin riittävät sitten, mihin riittävät.

Planican MM-mäki ei ole Rautionahon suosikki, vaikka se onkin hänelle hyvin tuttu.

Naismäkihyppääjä Jenny Rautionaho ja hänen koiransa
Jenny Rautionaho ja hänen koiransa Ylen kuvauksissa viime talvena. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

– Kesällä oltiin täällä paljon leirillä, ja on tullut mäestä paljon hyppyjä. Ei ole ehkä profiililtaan omia suosikkeja. Osaan kyllä (mäestä) hypätä ja hyviä hyppyjä on tullut, mutta ne ovat olleet vähän sellaisia, että kun olen tullut korkealta alas, niin polvet ovat olleet vähän kovilla.

Rautionaho on tunnettu siitä, että hän tykkää ponnistaa isoista mäistä. Hän hyppäisi tarvittaessa vaikka heti Planican lentomäestä.

– Ilman muuta lähtisin. Mutta kyllä minä silti ensin kävisin Vikersundissa, kun se on kesympi. Sanoin jo 7-vuotiaana, että Planican lentomäki on tavoitteenani. Vikersundiin on myös pakko päästä.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat alkavat 22.2.2023. Katso ohjelma ja Ylen lähetystiedot tästä jutusta.

Suosittelemme