HIFK jatkoi vahvaa virettään jääkiekon Naisten Liigassa, kun se haki sunnuntaina 3–2-voiton Kuortaneesta. Voitolla helsinkiläisryhmä piti sarjan piikkipaikkansa, jonka se ryöväsi lauantaina kärkijoukkueiden kohtaamisessa KalPalta.
Molemmat joukkueet päättivät runkosarjan 93 pisteeseen, mutta helsinkiläisten maaliero oli kahdeksan maalia parempi.
Helpolla sarjakärki ei sunnuntaina päässyt, sillä suomikiekon tulevaisuudenlupauksia pursuava Kuortane johti ottelua vielä 2–1 päätöserään lähdettäessä.
Sanni Vanhanen ja Emilia Vesa nostivat HIFK:n kuitenkin tappioasemasta 3–2-voittoon. Helsinkiläisten avausmaalin iski sarjan runkosarjan pistepörssin voittanut Michaela Pejzlova. Tshekkitaituri on tehtaillut pelaamassaan 31 ottelussa tehot 32+50=82.
Myös sarjan toiseksi jäänyt KalPa joutui tekemään täyden iltapuhteen pisteiden eteen. Ilves kaatui lopulta 2–1 Jenna Kailan ja Johanna Juutilaisen osumilla.
Vielä ennen kuukauden mittaista joulutaukoa KalPa oli hirmuisessa vireessä. Kuopiolaiset johtivat sarjaa kymmenen pisteen erolla HIFK:hon. Ainoan tappionsa kuopiolaiset olivat kokeneet joulukuussa Hämeenlinnan vieraana. Tällöinkin HPK vei voiton vasta voittomaalikisan jälkeen 4–3.
Viime viikot ovat kuitenkin olleet kuopiolaisille hankalia. Tammikuun 22. päivä KalPa menetti ykköshyökkääjänsä Elisa Holopaisen sairastuvalle loppukaudeksi. KalPa hävisi myös sen pelin HPK:lle. Sen jälkeen kuopiolaisjoukkue on kokenut tappion myös kaikkia kärkipään joukkueita vastaan: kahdesti HIFK:lle ja kerran Kiekko-Espoolle.
Lauantainen 0–3 tappio HIFK:lle pudotti KalPan sarjakakkoseksi.
– Jos jotain haluaa voittaa, pitää voittaa kaikki joukkueet. Loppupeleissä on sama, onko sija ykkönen vai kakkonen. Kuitenkin pleijareihin lähdemme hyvistä asetelmista, Juutilainen kuittasi lauantain ottelun jälkeen.
Juutilainen myönsikin lauantaina HIFK-tappion jälkeen, että Holopaisen poissaolo on vaikuttanut kuopiolaisten peliin.
– Kyllähän se tietenkin, kun ketjut menevät uusiksi... Elisa on ollut niin iso osa joukkuetta, paljon tehnyt pisteitä. Voidaan puhua melkein puolesta. Jotenkin se pitäisi saada paikattua.
Vaikka Holopainen joutui katselemaan viimeisen kuukauden pelit sivusta, ylsi hän runkosarjan pistepörssissä lopulta toiseksi. KalPa-hyökkääjä nakutteli pelaamassaan 28 ottelussa tehot 41+34=75.
HIFK havittelee historian ensimmäistä mestaruuttaan
Jääkiekon Naisten Liigaa 2000-luvulla dominoinut Kiekko-Espoo on vienyt mestaruuden joka kevät vuodesta 2019 lähtien (koronakeväänä 2020 finaalisarjaa ei pelattu), mutta KalPan tavoin senkin vire on tänä vuonna pudotuspelien lähestyessä ollut laskeva.
Runkosarjan päätösviikonloppuna espoolaiset hävisivät molemmat ottelunsa. Sunnuntaina HPK oli vahvempi 2–0-lukemin ja lauantaina Ilves rökitti espoolaisia peräti 7–1. Siitä huolimatta espoolaiset säilyttivät runkosarjan kolmospaikkansa ja kohtaavat puolivälierissä Kuortaneen.
HIFK ja KalPa kamppailevat historiansa ensimmäisistä Naisten Liigan mestaruuksista. Viime keväänä HIFK laittoi Kiekko-Espoon ahtaalle, mutta espoolaiset veivät viidennen ratkaisevan finaalin kotikaukalossaan 8–3. Sitä edellisenä keväänä espoolaiset kaatoivat KalPan neljännessä finaaliottelussa.
Ensimmäistä mestaruuttaan tällä kaudella tavoittelevan HIFK:n projektia voi kuvailla nousujohteiseksi. Helsingin IFK oli yksi kymmenestä mukana olleesta joukkueesta, kun Naisten Liiga perustettiin vuonna 1982. Vuosina 1988 ja 1989 joukkue sijoittui jopa pronssille, kunnes naisten edustustoiminta seurassa loppui.
Toiminta herätettiin uudestaan eloon 2010-luvun loppupuoliskolla. Virallisesti ”Stadin Gimmat” aloitti taipaleensa Mestiksestä kaudella 2018–2019. Joukkueen runko koostui niin ikään Mestiksessä pelanneesta HIFK:n yhteistyöseura Red Wingsin pelaajista.
Seura nousi Naisten Liigaan jo ensimmäisen Mestis-kautensa päätteeksi. Kaudella 2019–2020 se sijoittui vielä seitsemänneksi, mutta seuraavalla tuloksena oli jo pronssiset mitalit – ja viime kaudella hopeiset. Nyt joukkueelle kelpaa vain mestaruus.
– Olemme kauden alusta alkaen sanoneet ääneen, että mestaruus on meille kauden ainoa tavoite. Sen eteen olemme tehneet töitä, HIFK:n maajoukkuehyökkääjä Julia Liikala summasi.
Liikala sijoittui runkosarjan pistepörssissä kolmanneksi. Hän iski 30 pelaamassaan ottelussa tehot 28+38=66. Pistepörssin kahdeksan tehokkainta pelaajaa tulivat kaikki joko KalPasta tai HIFK:sta. Muiden joukkueiden pelaajista vain HPK:n Julia Matejkova (15+28=43) ja Kiekko-Espoon Anni-Elina Montonen (21+21=42) mahtuivat kymmenen tehokkaimman joukkoon.
HIFK kohtaa puolivälierissä Kärpät ja KalPa puolestaan TPS:n. Kiekko-Espoo kohtaa siis Kuortaneen ja neljännessä puolivälieräparissa kohtaavat HPK ja Ilves. Puolivälierät käynnistyvät ensi lauantaina.
Yhdeksänneksi sijoittunut Lukko ja kymmenenneksi jäänyt RoKi pelaavat kaksinkertaisen karsintasarjan Naisten Mestiksen kahden parhaan joukkueen kanssa ja tästä sarjasta kaksi parasta joukkuetta pelaa Naisten Liigassa ensi kaudella.
Lopullisen sarjataulukon näet tästä linkistä.