Chicago Blackhawksin hyökkääjätähti Jonathan Toews kertoo kärsivänsä pitkäkestoisesta koronasta sekä autoimmuunisairaudesta.
Toews ei ole pelannut sitten tammikuun 28. päivän jälkeen. Blackhawks asetti 34-vuotiaan keskushyökkääjän loukkaantuneiden pelaajien listalle viime keskiviikkona.
– On ollut todella haastavaa selviytyä näistä oireista, sanoo Toews joukkueensa julkaisemassa tiedotteessa.
– Viime aikoina tämä on saavuttanut pisteen, jossa minulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä jääkiekosta ja keskittyä täysillä omaan terveyteen. Olen kiitollinen joukkuekavereiden, valmennustiimin ja koko Blackhawksin organisaation kärsivällisyydestä ja tuesta, kirjoittaa NHL-tähti.
Toews kertoi jo pari vuotta sitten autoimmuunisairaudestaan, jonka takia hän jäi sivuun koko NHL-kaudelta 2020–2021.
Silloin hän kertoi hieman sairaudestaan.
– En ole pystynyt palautumaan, kun immuunijärjestelmäni reagoi kaikkeen. Mitä tahansa teen, niin se aiheuttaa stressireaktion. On ollut äärimmäisen turhauttavaa, kun en ole tiennyt, miten tai milloin pääsen tästä yli, paljasti Toews tuolloin.
Toews on viettänyt koko uransa Chicagossa voittaen kolme Stanley Cupin mestaruutta. Hänen pitkä sopimuksensa umpeutuu tämän kauden jälkeen.
Toewsin pitkäaikainen joukkuekaveri ja supertähti Patrick Kane on ollut niin ikään siirtohuhujen kohteena. Kane oli maanantaiaamuna Suomen aikaa isossa roolissa, kun Chicago kukisti Toronto Maple Leafsin 5–3.
Kane viimeisteli uransa yhdeksännen hattutempun ja sai myös yhden syöttöpisteen.
Blackhawksin general manager Kyle Davidson totesi toimittajille sunnuntaina, että NHL:n siirtoraja on tällä hetkellä toissijainen asia.
– Tiedämme. että tämä ajanjakso on ollut hänelle todella vaikea. Haluamme saada hänet takaisin joukkueeseen ja jäälle. Emme ajattele siirtotakarajaa. Yritämme auttaa häntä palaamaan takaisin täysissä voimissaan. Se on täysin toissijaista, Davidson jutteli The Athleticin mukaan.
Myös Daily Faceoffin sisäpiiritoimittaja Frank Severalli kertoo lähteisiinsä perustuen osapuolien sopineen, ettei Toews siirry toiseen seuraan ennen siirtorajaa.
Davidson puolestaan sanoi odottavansa pian päätöstä Kanen suhteen. Kanella on sopimuksessaan siirron estävä pykälä, joten hän ei siirry mihinkään seuraan ilman hyväksyntäänsä.
– Patrick on tehnyt paljon tälle organisaatiolle. Hän anasaitsee liikkumavaraa tehdäkseen oikean päätöksen itselleen, joten annamme hänelle sen ajan, Davidson sanoi Daily Faceoffin mukaan.
Toews on tehnyt kuluvalla kaudella pelaamissaan 46 ottelussa tehot 14+14=28/-24. Kanella on puolestaan kasassa 52 ottelussa pisteet 14+27=41/-27.
Juttua täydennetty 20.2.2023 klo 8.15 Patrick Kanen onnistumisilla ja Kyle Davidsonin kommenteilla.