Hyppää sisältöön

18-vuotias työnsi 13-vuotiaan junan vessaan, oli sukupuoliyhteydessä ja salakuvasi – vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdollinen tuomio

Tekijä ja uhri olivat viestitelleet Snapchatissa aiemmin, mutta eivät olleet aiemmin tavanneet toisiaan.

Lapin käräjäoikeuden rakennus, kyltti, jossa lukee OIKEUSTALO.
Lapin käräjäoikeus antoi tuomion asiassa 17. helmikuuta. Asiakirjat on salattu suurelta osin 60 vuoden ajan. Kuva: Mia Sivula / Yle
Mia Sivula

18-vuotias sai Lapin käräjäoikeudessa yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja salakatselusta.

Tekijä oli tutustunut 13-vuotiaaseen viestisovellus Snapchatissa muutama viikko aiemmin. He olivat vaihtaneet viestejä, mutta eivät olleet tavanneet.

Tapahtumapäivänä he olivat olleet samassa junassa. 18-vuotias oli pyytänyt 13-vuotiasta kanssaan ravintolavaunuun. Matkalla sinne tekijä oli yllättäen työntänyt 13-vuotiaan junan vessaan, jossa hän oli ollut uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä. Hän oli myös kuvannut teon älypuhelimellaan uhrin tietämättä.

Oikeus katsoi, että oleminen sukupuoliyhteydessä alle 16-vuotiaan lapsen kanssa oli tekona omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä.

Tekijä tuomittiin korvaamaan 13-vuotiaalle henkisestä kärsimyksestä yhteensä 4 000 euroa sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 300 euroa. Hän joutuu myös korvaamaan valtiolle asiasta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Suosittelemme sinulle