Hyppää sisältöön

Selvitimme, miten lakko vaikuttaa arkeen eri puolilla Suomea

Yle kokosi paikallisia kertomuksia pian viikon kestäneen lakon vaikutuksista.

 Vuosaaren sataman sisäänkäynnin kylteissä lukee AKT lakko, suljettu.
Vaikka lakko on pysäyttänyt monen tuotteen kulkemisen, vajaus ei näy kuluttajalle monessa asiassa. Kuva otettu Helsingin Vuosaaren satamaan johtavalta tieltä ensimmäisen lakkopäivän aamuna 15.2. Kuva: Silja Viitala / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Melkein viikko on jo takana auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n lakkoja. Ahtausalan lakko on käynnissä toistaiseksi. Muiden alojen lakkojen on määrä päättyä tiistain vaihtuessa keskiviikoksi.

Lakossa ovat satamien ahtaajat, kuorma-autoala, terminaaliala, sekä säliö- ja öljytuoteala. Kysyimme eri puolilta maata, millaisia vaikutuksia lakolla on tähän mennessä.

Kaupat

Lakon ennakoitiin näkyvän ensimmäisenä ruokakaupoissa. Keskon päivittäistavarakaupan logistiikkajohtaja Jyrki Tomminen kertoo, että Kesko on pystynyt toistaiseksi toimittamaan tavaraa K-kauppoihin normaalisti.

Tommisen arvion mukaan yksittäisiä tuotteita saattaa puuttua kauppojen hyllyiltä, jos lakko pitkittyy.

– Tämä voisi näkyä tuontituotteissa, kuten hedelmissä ja vihanneksissa.

Etelän hiihtoloma puolestaan näkyy ruokakaupan vilkastumisena, esimerkiksi Kuopion Nilsiässä. K-Supermaket Artomarketin kauppias Jarmo Ruotsalainen kertoo, ettei puutetta pitäisi kuitenkaan olla.

– Tomaatti ja kurkku saattavat olla hieman tiukassa, Ruotsalainen sanoo.

Myös S-ryhmästä ja Lidlistä kerrotaan, että tuotteet ovat riittäneet toistaiseksi hyvin. Lidlin operatiivinen johtaja Marcin Malewicz kertoo kuljetusreittien olevan nyt aiempaa pidempiä ja monimutkaisempia.

– Kuljetusalan lakkojen vuoksi teemme poikkeuksellisia järjestelyjä Keski-Euroopasta satamien kautta Suomeen tulevien tuotteiden osalta. Tämä saattaa tuoda haasteita tuotteiden oikea-aikaiseen saatavuuteen.

Lakon alkamisesta tulee keskiviikkona täyteen kokonainen viikko. Ylen haastattelussa Helsingin sataman rahtiliikennejohtaja Jukka Kallio kertoi, että viikossa Vuosaaren satamaan jää tulematta 100 konttia banaaneja.

– Kyllähän siinä puhutaan sadoista tuhansista yksittäisistä banaaneista, jos niitä aletaan laskea, Kallio arvioi.

Bensiinipula huolettaa etenkin pohjoisessa, jossa välimatkat ovat pitkiä.

Bensiini

Lapin bensiinikauppiaat ry:n puheenjohtaja ja yrittäjä Mika Kuuselan mukaan Lapissa ollaan huolestuneita siitä, että polttoaine loppuu jakeluasemilta. Toistaiseksi polttoainetta on riittänyt kaikille, mutta etenkin sen hamstraaminen huolestuttaa.

– Sitten on onglema, jos Kemin keskusvarasto alkaa tyhjentyä, Kuusela sanoo.

Hän kertoo myös, että polttoaineen hinnat sahaavat paljon jopa päivittäin, eikä suuria varastoja ole järkevää pitää. Polttoaine tilataan ja ostetaan suoraan tukun kautta ja jos hinta laskee seuraavana päivänä, se voi olla riski yrittäjälle.

Jätteet

Auto- ja kuljetusalan lakko ja lappeenrantalaisen Jätehuolto Laineen konkurssi ovat aiheuttaneet isoja katkoksia Kaakkois-Suomen jätekuljetuksiin. Jätteet eivät kuitenkaan pursuile astioista.

Etelä-Karjalassa jäteautot on suunnattu kaupunkialueille ja kriittisiin paikkoihin, kuten terveydenhuoltopalveluihin, palvelutaloihin, kouluihin ja päiväkoteihin.

Haja-asutusalueille sen sijaan saattaa kasaantua täysiä jäteasioita.

– Näillä näkymin kuljetusalan lakko helpottaa jätekuljetuksien osalta keskiviikkoaamuna ja pääsemme purkamaan ruuhkia, sanoo asiakaspalvelu- ja viestintäpäällikkö Mari Ilvonen Etelä-Karjalan Jätehuoltoyhtiöstä.

Jäteastioiden tyhjennyksessä on merkittäviä viiveitä kuntien omistaman Jätekukon alueella Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Jätekukon logistiikkapäällikkö Teija Forsman kertoo, että kuljetuksia on jouduttu järjestelemään siten, että paljon jätettä tuottavat kohteet ovat etusijalla.

Jätekukko kehottaa asiakkaitaan lajittelemaan jätteet tarkasti sekä säilyttämään jätteitä mahdollisuuksien mukaan kotona, kunnes kuljetukset taas toimivat. Sama kehotus kuultiin viime viikolla HSY:ltä myös pääkaupunkiseudun asukkaille ja Kirkkonummelle.

Myöskään Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Toivakan alueella toimiva jäteyhtiö Mustankorkea ei ole pystynyt hoitamaan jätekuljetuksiaan normaalisti. Viime viikolla jäi lakon takia tyhjentämättä noin 11 000 jäteastiaa.

Juttua korjattu 20.2. klo 19:11 tiedolla siitä, että ahtausalan lakko on käynnissä toistaiseksi.

Suosittelemme