Hyppää sisältöön

Elokuvabisneksistä ja kultaisesta mersusta tunnettu ”prinssi” Rami Jaber vangittiin poissaolevana Oulun käräjäoikeudessa

Jaber, oikealta nimeltään Prince Rami Al Husseini halutaan Suomeen vastaamaan talousrikossyytteisiin. Al Husseini on tällä hetkellä vangittuna Saksassa.

Oulussakin asunut Palestiinan prinssiksi kutsuttu Rami Al Husseini herätti katukuvassa ihmetystä kullanvärisellä mersullaan. Arkistokuva vuodelta 2016.
Oulussakin asunut Palestiinan prinssiksi kutsuttu Rami Al Husseini herätti katukuvassa ihmetystä kullanvärisellä mersullaan. Arkistokuva vuodelta 2016. Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomessa muun muassa elokuvabisneksillään ja kultaisella Mercedeksellään huomiota herättänyttä ”Palestiinan prinssi”, Prince Rami Al Husseini on vangittu poissaolevana Oulun käräjäoikeuden päätöksellä tiistaina.

Al Husseinia vastaan on nostettu syytteet Suomessa kahdessa eri juttukokonaisuudessa. Oikeus ratkaisi kumpaankin kokonaisuuteen liittyvän vangitsemisasian. Se päätti vangita Al Husseinin todennäköisin syin epäiltynä kaikkiaan kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kolmesta törkeästä veropetoksesta.

Pohjois-Suomen aluesyyttäjä Heikki Arjas kertoo Ylelle, että vangitsemispäätös edellytetään, jotta Al Husseini voidaan luovuttaa Suomeen vastaamaan täällä rikoksista, joista häntä täällä epäillään.

– Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2016–2018, Heikki Arjas sanoo.

Al Husseini ei tällä hetkellä ole Suomessa, sillä hänet on pidätetty ja vangittu Saksassa epäiltynä petoksesta ja rahanpesusta.

Oulun käräjäoikeus julisti tiistain istunnossaan oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäväksi syyteasian käsittelyyn asti tai siihen hetkeen, jos asia jätetään käsittelemättä.

Rami Al Husseinin esittämisestä vangittavaksi kertoi ensimmäisenä iltalehti.

Toisessa Suomessa käsittelyyn halutuista juttukokonaisuuksista epäiltynä on Al Husseinin lisäksi toinenkin henkilö. Hän on tällä hetkellä viranomaisten tavoittamattomissa Yhdysvalloissa.

Nimellä Rami Jaber esiintynyt Al Husseini herätti 2010-luvun puolivälissä suurta huomiota muun muassa elokuvatuotannoillaan Oulussa ja sai Suomessa myös julkista tukea hankkeisiinsa.

Sittemmin Al Husseinin tarina sai säröjä, kun osaa hänen toimistaan alettiin tutkia talousrikoksina.

Päivitetty juttua 21.2. kello 12.47 Oulun käräjäoikeuden vangitsemispäätöksen tultua julki.

Suosittelemme