Hyppää sisältöön

Hintojen nousu ja koronarajoitusten päättyminen kasvattivat Osuuskauppa Suur-Savon myyntiä

Suur-Savon myynti ylsi reiluun 558 miljoonaan euroon vuonna 2022. Kaikki toimialat kasvattivat myyntiään, suhteellisesti eniten kasvua oli koronapandemiasta toipuneella matkailu- ja ravitsemiskaupalla.

Osuuskauppa Suur-Savon kyltti Mikkelin Graanilla
Osuuskauppa Suur-Savon kokonaisliikevaihto kasvoi 6,8 prosenttia vuonna 2022. Kuvituskuva. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
Henni Jokinen

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin myynti kasvoi 37,4 miljoonalla eurolla edellisvuoteen verrattuna.

Osuuskaupan tiedotteen mukaan loppuvuoden yleinen epävarmuus taloudesta näkyi selvimmin tavaratalokaupan puolella, jossa kasvu jäi verrattaen maltilliseksi.

Asiakasomistajille maksettiin bonusta, maksutapaetua ja ylijäämänpalautusta yhteensä yli 16 miljoonaa euroa, noin 230 euroa asiakasomistajaa kohden.

Liikennekauppa kasvoi 22,8 prosenttia. Tätä selittää koronan aiheuttamien liikkumisrajoitteiden poistuminen ja polttonesteiden korkea hintataso.

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin tulos ilman kertaluonteisia eriä oli 9,1 miljoonaa euroa.

Suur-Savosta arvioidaan myynnin kasvavan hieman vuonna 2023. Palveluverkostoon aiotaan investoida noin 16 miljoonaa euroa.

Suur-Savo luopui työterveyspalveluistaan vuoden 2022 keväällä. Tämä näkyy Osuuskaupan terveyspalvelujen liikevaihdossa lähes 75 prosentin laskuna.

Toukokuussa 2021 konserniin siirtyneen Mikkelin Pesula Oy:n toiminta on jatkunut vakaana.

Suosittelemme sinulle