Ensi kesänä aloitettava Ylitornion kuntotaloremontti toteutetaan niin sanotusti viime hetkillä. Ylitornion tekninen johtaja Jarmo Jaako kertoo, että 34 vuotta on liikuntarakennukselle jo varsin kunnioitettava ikä.
Peruskorjauksessa nykyaikaistetaan muun muassa talotekniikkaa ja uusitaan alkuperäinen vesikatto.
–Valehtelisin, jos väittäisin, ettei Suomen ja Lapin olosuhteissa katto ole yhtään vuotanut. Isoja ongelmia talossa ei kuitenkaan ole vielä ollut. On hyvä, että peruskorjausta aletaan tehdä suunnitellusti ennen kuin tulee joku katastrofi, ja talo pitäisi laittaa kokonaan kiinni, Jaako toteaa.
Liian pieni kuntosali
Remontissa pyritään parantamaan myös talon toiminnallisuutta.
– Talo on rakennettu vuonna 1989, jolloin ajatukset talon käytöstä olivat erilaiset kuin nykyään. Ei kuntotalolle kukaan viinerikahveille tule.
Jaako viittaa kommentilla kuntotalon isoon aulaan, joka talon nykyisellä käytöllä on hukkatilaa.
Tilojen muokkaamisella kunta haluaa palvella yhä useampia käyttäjäryhmiä entistä paremmin. Esteettomyyteen kiinnitetään erityistä huomiota.
– Esimerkiksi alakerrassa sijaitseva kuntosali on auttamattomasti liian pieni. Kuntosalia laajennetaan nykyisen aulatilan paikalle. Alakertaan jää vain voimailusali, Jaako kertoo.
Lisäksi kuntotaloon rakennetaan ryhmäliikuntatila ja järjestöjen käyttöön. Myös pukuhuoneet uusitaan.
Myös uimahalliin tehdään uudistuksia. Sinne on suunnitteilla muun muassa liukumäki.
EM-kisoja ei järjestetä
Remontin ajaksi kuntotalo ja uimahalli menevät kiinni.
– Korvaavia tiloja ollaan nyt etsimässä, mutta esimerkiksi uimaan kuntalaiset pääsevät Ruotsin puolelle, Jaako kertoo.
Kuntotalolla oli määrä järjestää vuonna 2024 klassisen voimanoston avoimen luokan Euroopan mestaruuskisat. Ne peruuntuvat, sillä remontti on tuolloin vielä kesken.
Remontin budjetti on noin viisi miljoonaa euroa ja hankkeeseen on haettu valtionavustusta, josta odotetaan päätöstä kesään mennessä.