Lukas Stasevskij on soittanut selloa 9-vuotiaasta lähtien. Yli 15 vuotta soittaminen on ollut hänen ammattinsa.
Muutama vuosi sitten Stasevskij alkoi kuitenkin haaveilemaan jostain muusta. Hän halusi toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa elokuvaohjaajan ammatista.
Tämän lisäksi Stasevskij halusi päästä tutkimaan ukrainalaista identiteettiään. Suomalaisen äidin ja ukrainalaisen isän poika oli asunut lähes koko elämänsä Suomessa.
Uusi koti löytyi Kiovasta. Sieltä löytyi myös elokuvakoulu. Opinnot alkoivat syksyllä 2021. Sellon soitto oli nyt jäämässä elämässä taka-alalle.
Mutta sitten Venäjä hyökkäsi voimalla Ukrainaan. Tasan vuosi sitten.
Soitto lähti viraaliksi
Hyökkäyssodan alettua Stasevskij päätti heti, että haluaa jäädä Ukrainaan. Itse asiassa hän oli päättänyt sen jo silloin, kun mediassa alettiin pitää hyökkäystä todennäköisenä.
Sodan ensimmäiset viikot menivät järkytyksen vallassa. Ihmisten paniikki ja epätietoisuus on erityisesti jäänyt Stasevskijn mieleen.
Sitten Stasevskij sai yhteydenoton, joka tuntui siinä hetkessä ”todella omituiselta”. Häntä pyydettiin soittamaan selloa tekeillä olevaan dokumenttiin.
– Mitä ihmeen virkaa sellonsoitolla on muka sodassa, Stasevskij muistaa miettineensä.
Kuvaukset pidettäisiin raketti-iskussa tuhoutuneessa rakennuksessa, ja paikalla olisi kansainvälistä mediaa.
”Täysin tuhoutuneissa paikoissa musiikki imee esittäjän ja kuuntelijan aivan eri tavalla itseensä”, Stasevskij toteaa.
Stasevskij suostui. Ja hyvä niin. Hetken päästä kuvat ja videot Stasevskijn soitosta olivat levinneet laajalle. Sello oli kantautunut monen korviin.
Stasevskij alkoi saada lisää yhteydenottoja. Niitä tuli esimerkiksi Ukrainassa toimivilta kansainvälisiltä avustusjärjestöiltä. Humanitääristä apua antavat järjestöt näkivät Stasevskijssa potentiaalia. Sodasta kärsiville voitaisiin viedä ruoan ja lääkkeiden lisäksi myös musiikkia.
Ja pian Stasevskijn sello soi jälleen. Ensiksi sodan julmuuksien symboliksi nousseen Butsan pääkadulla. Sitten Irpinin tuhotussa kulttuuritalossa. Pian Harkovassa evakuoiduille lapsille. Chernihivissä ja Borodjankassa. Välissä taas pääkaupunki Kiovassa. Viimeisimpänä reilu viikko sitten Hersonissa sotilashäissä, jotka pidettiin tuhoutuneella lentokentällä.
Ihmiset itkevät paljon
Stasevskijn arki on tällä hetkellä sitä, että osana avustusjärjestöjä hän toimittaa humanitääristä apua eri puolille Ukrainaa. Sello kulkee matkassa. Elokuvaopinnot ovat katkolla.
Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Stasevskij on käynyt Suomessa vain muutamia kertoja, ja niinäkin kertoina pääasiassa siksi, että on voinut uusia viisuminsa.
Maaliskuussa Stasevskijn on tarkoitus lähteä itärintamalle sodan polttopisteeseen. Lähtemistä ei juuri tarvitse miettiä, kun on nähnyt, miten ukrainalaiset soittamiseen reagoivat.
– Ihmiset itkevät paljon. Musiikki välittää tunteita, joita ei pysty sanoittamaan. Soittaminen on saanut aivan uudenlaisen merkityksen.
Stasevskij sanoo olevansa sitoutunut auttamaan Ukrainassa ”loppuun asti”. Kohtaamiset ukrainalaisten kanssa saavat jäämään.
– Olin soittamassa sotilasparakissa, ja eräs vanhempi sotilas tuli sanomaan minulle: ”Sota on ollut jo vuoden. Asioita tapahtuu ja asioita unohtuu. Mutta se ei unohdu koskaan, että joku tulee heitä varten tekemään tällaisen esityksen”, Stasevskij kertoo.
Elämä kuin rapsodiaa
Mitä Stasevskij sitten tarkemmin ottaen Ukrainassa soittaa?
Heti sodan alussa Stasevskij soitti paljon esimerkiksi Bachia, kuten myös puolalaisen Krzysztof Pendereckin sävellyksiä. Hän valitsee fiilispohjalta kappaleita, jotka sopivat tilanteeseen.
– Bach on toivoa antavaa musiikkia, Stasevskij kertoo.
Klassikoiden lisäksi hän soittaa nykyään paljon ukrainalaisia kansansävelmiä.
Lisäksi Stasevskij on ryhtynyt improvisoimaan.
– Se on sopinut tilanteeseen, koska sama fiilis on sodasta: Asiat muuttuvat nopeasti ja yllättäen. Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, Stasevskij sanoo.
Hän kutsuukin musiikkiaan rapsodiaksi.
Rapsodiana pidetään sävellystä, jossa kohtaavat monenlaiset tunnelmat ja sävyt. Usein myös spontaanius, improvisaatio sekä kansansävelmät.
Ei-musiikkiharrastajankin on helppo saada kiinni näistä kuvailuista, kun kuuntelee Queenin klassikon Bohemian Rhapsody. Rokkia ja oopperaa sikin sokin, suurien tunteiden kera.
Stasevskij itse luonnehtii rapsodiaa epäselväksi kokonaisuudeksi, joka on koko ajan muuttuvassa tilassa. Kuulija ei koskaan pysty tarkalleen sanomaan, missä mennään.
– Koen eläväni rapsodiaa tällä hetkellä.
Lukas Stasevskij on myös vieraana Yle Perjantain Vuosi sotaa -lähetyksessä perjantaina 24. helmikuuta. Vieraana myös näyttelijä Ville Haapasalo. Katso Yle TV1:ltä tai Yle Areenasta klo 21.05 alkaen.